Lentäjän työ edellyttää hyvää vireyttä. Toimialan luonteen vuoksi työtä tehdään ajoittain oloissa, jotka rasittavat lentäjiä.
Erityisesti yön yli lennot koetaan rasittavina, samoin kuin aikaiset aamulennot Sen sijaan päivälennoilla väsymyksen tunne on harvinaista, vaikka kyseessä olisi kaukolento tai edellisenä yönä olisi nukuttu tavallista vähemmän, ilmenee Työterveyslaitoksen ja Finnairin tutkimuksesta.
– Yölennot ovat päivälentoja rasittavampia, vaikka lentäjä olisi nukkunut lentoa edeltävänä yönä varsin hyvin. Tämä johtuu siitä, että vireyden vuorokausirymi on alimmillaan yöllä. Päivävuoroa tekevä jaksaa paremmin, vaikka olisi nukkunut edellisenä yönä tavallista vähemmän, kertoo vanhempi tutkija Mikael Sallinen Työterveyslaitoksesta.
– Lennolle lähdön ajankohta vaikutti myös uni-valverytmiin: valvejaksot muodostuivat pitkiksi joka kolmannen yölennon yhteydessä ja itse raportoitua vireystilan heikkenemistä raportoitiin joka toisen pitkän yölennon yhteydessä.
Lepotaukoja, kahvia ja juttelua väsymykseen
Lentäjät ylläpitävät aktiivisesti vireyttään varhaiseen aamuun ja yöhön ajoittuvilla kaukolennoilla. Pitkillä lennoilla lentäjien määrä on suunniteltu siten, että lentäjien on mahdollista pitää lennon aikana virallisia, etukäteen suunniteltuja lepotaukoja. Näiden aikana he kykenivät nukkumaan keskimäärin tunnin.
Lisäksi he joivat kahvia sekä käyttivät vireyttä hetkellisesti parantavia keinoja, kuten juttelua ja kehon liikuttelua.
Väsymystä esiintyi yölennoilla pääasiassa reittilentokorkeudessa lennettäessä. Reittilentovaiheessa, lennon niin sanotulla ei kriittisellä vaiheella vähäiseksi koetun unen ja vuorokaudenajan vaikutukset vireyteen koetaan vahvemmin.
Finnarissa tutkimuksen tuloksia hyödynnetään lentäjien työvuorojärjestelyitä suunniteltaessa.
Tutkimuksen tulosten perusteella voidaan suositella, että lentojen vireysvaikutuksia arvioitaessa kiinnitetään nousu- ja laskeutumisvaiheiden lisäksi huomiota reittilentokorkeudessa lentämiseen. Näin lentoyhtiöt saavat kattavan kuvan lentäjien vireyden vaihtelusta ja voivat kohdentaa vireyttä tukevat ratkaisut parhaalla mahdollisella tavalla.
– Tulokset antavat lentoyhtiölle eväitä kehittää työ- ja lepoaikamalleja edelleen. Tutkimuksia vireystilaan vaikuttavista seikoista olisikin syytä jatkaa ja laajentaa, sanoo Sallinen.
Veturinkuljettajilla ja rekan kuljettajilla on havaittu samat haasteet kuin lentäjillä.
– Aiemmista tutkimuksistamme muissa ammattiryhmissä tiedämme, että vuorokaudenaika vaikuttaa voimakkaasti vireyteen, usein jopa voimakkaammin kuin edeltävän unen määrä. Nyt saamamme tulokset vastaavat tuloksiamme raide- ja maatiekuljetuksista, Sallinen kertoo.
Työterveyslaitoksen ja Finnairin yhteistutkimukseen osallistui 86 kauko- ja lähiliikenteen lentäjää. Kunkin lentäjän unta ja vireyttä rekisteröitiin lähes kaksi kuukautta. Tutkimus on tähän mennessä kattavin selvitys liikennelentäjien unesta ja vireydestä.