Voimassa olevaa lentoliikennesopimusta ovat rahoittaneet liikenne- ja viestintäministeriö sekä Savonlinnan ja Varkauden kaupungit.
Säännöllisen lentoliikenteen loppuminen johtuu siitä, että Varkauden kaupunki ei ole hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön hankintapäätöksen mukaista ostoliikennejärjestelyä vuosille 2014-2015.
Varkauden kaupunginvaltuuston maanantaina hyväksymässä talousarviossa ei ole määrärahavarausta lentoliikenteen tukemiseen ensi vuodelle. Varkauden kaupunginhallitus on päättänyt siirtää hankintapäätöksen käsittelyä siihen saakka, kunnes lentoaikataulut on saatu vastaamaan vientiyritysten tarpeita ja kaupungin maksuosuus on nykyistä kohtuullisempi.
Savonlinnan kaupunki on hyväksynyt liikenne- ja viestintäministeriön, Savonlinnan ja Varkauden kaupunkien kilpailuttaman lentoliikennesopimuksen sekä varannut kaupungin budjettiin tarvittavat määrärahat.
Liikenne- ja viestintäministeriö valitsi lokakuussa Flybe Finlandin hoitamaan reittiliikennettä Helsingin, Savonlinnan ja Varkauden välillä vuosina 2014-2015. Ministeriön päätöksestä on vireillä valitus korkeimmassa hallinto-oikeudessa.
Ministeriön mukaan Varkauden kaupunki hakee edelleen aktiivisesti kaupunginhallituksen päätöksen mukaista ratkaisua. Lentoliikenneyhteyden jatkuminen vuonna 2014 on liikenne- ja viestintäministeriön tämänhetkisen käsityksen mukaan epätodennäköistä.