Tutkimushankkeessa luodaan edellytyksiä lennokkien käyttämiseksi malminetsinnässä ja kaivostoiminnan valvonnassa, kerrotaan Lapin yliopistolta.
Malminetsintä ja kaivostoiminta Pohjois-Suomessa edellyttävät uusien aikaa säästävien, kustannustehokkaiden ja ympäristöneutraalien tekniikoiden kehittämistä. Nopeasti kehittynyt lennokkiteknologia voi yliopiston mukaan vastata alan haasteisiin.
Kaksivuotiseen hankkeeseen osallistuu tutkimuslaitosten ohella paikallisia pieniä ja keskisuuria yrityksiä sekä malminetsintä- ja kaivosyhtiöitä. Hankkeen kokonaisrahoitus on noin 380 000 euroa.
Geologian tutkimuskeskus toteuttaa vertailuanalyysin lennokki- ja mittausteknologiasta, selvittää käyttäjien tarpeet sekä suorittaa kenttätestit lennokkien ja erilaisten mittausmenetelmien yhteensopivuudesta.
Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunta puolestaan vastaa lennokkeja koskevan sääntelyn selvittämisestä.