Lenita Toivakka: Suomea tulisi verrata kehitysavussa Saksaan eikä Itä-Euroopan maihin

Kehitysyhteistyöstä on keskusteltava oikeilla tiedoilla, sanoo ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka (kok.).

Lenita Toivakka toteaa Helsingin Sanomissa tiistaina julkaistussa mielipidekirjoituksessaan haluavansa tarkentaa ”tiedotusvälineissä esiintynyttä virheellistä väittämää siitä, mihin ryhmään Suomi kuuluu kehitysavun määrää mitattaessa”.

Toivakan mukaan kehitysavun osuus bruttokansantuotteeseen verrattuna tulee olemaan hallituksen nyt toteuttamien leikkausten jälkeen 0,35 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Useissa niin kutsutuissa entisen itäisen Euroopan maissa osuus on merkittävästi alempi”, hän kirjoittaa.

Esimerkiksi hän nostaa Puolan, jonka virallisen kehitysavun taso on OECD:n mukaan noin 0,1 prosenttia. Tshekin Tasavallan kohdalla luku on 0,11 prosenttia ja Unkarin 0,1 prosenttia.

”On oikeampaa verrata Suomea esimerkiksi Saksaan”, Toivakka sanoo.

Saksassa kehitysavun osuus BKT:sta on noin, 0,38 prosenttia.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Suomi on leikkausten jälkeenkin edelleen valitsemiensa painopistejärjestöjen suurimpia rahoittajia.”

Lenita Toivakka toteaa kehitysyhteistyön olevan tärkeä osa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

”Siksi on tärkeää, että siitä keskustellaan oikeilla tiedoilla”, hän päättää.

Mainos