”Leikkaukset kunnilta johtavat veronkorotuksiin”

Kuntaliiton mielestä hallituksen hakiessa uusia sopeutustoimia säästöt pitää etsiä lähinnä oikeiden menosäästöjen kautta, ei siirtelemällä säästövastuita julkisen sektorin sisällä.

– Mahdollinen lisäsopeutus on tehtävä leikkaamalla ensisijaisesti valtion vastuulla olevia menoja ja mahdollisesti kiristämällä kulutusveroja. Toistaiseksi hallituksen päättämät todelliset valtiota koskevat menosäästöt ovat jääneet hyvin pieniksi. Noin 60 prosenttia valtion menojen säästöistä on kohdistunut kuntien valtionosuuksien leikkaukseen, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.).

Hän muistuttaa, että samalla kun valtionosuuksia on karsittu, on kuntien tehtäviä lisätty vastoin hallitusohjelman periaatetta.

– Kuntien valtionosuusleikkaukset vaarantavat kuntapalvelujen toimivuuden. Mahdolliset lisäleikkaukset siirtyvät suoraan kuntaverojen korotuksiin eli kuntien valtionosuusleikkauksia on kehysriihessä tarkastella osana verotuksen kiristämistä. Kuntaverojen kautta sopeutus uhkaa kasvattaa entisestään kuntien ja kuntalaisten keskinäisiä veroeroja, Kietäväinen varoittaa.

Hänen mukaansa hallituksen pitää noudattaa julkisten palvelujen rahoitusperiaatetta, joka edellyttää valtion huolehtivan kuntien tehtävien riittävästä rahoituksesta.

– Valtionosuuksia on jo karsittu tällä hallituskaudella yli 1,2 miljardia euroa, ja kuluvana vuonna 156 kuntaa joutui nostamaan veroprosenttia. Tämä suunta ei voi jatkua, sanoo Kietäväinen.

Kuntaliiton arvion mukaan hallituksen syksyllä tekemän rakennepoliittisen ohjelman säästöpäätökset eivät ole toteutuneet riittävällä tavalla, ja rakennepaketin sisältö kaipaa kipeästi konkretiaa.

Hallituksen rakennepaketin mukaan kuntien tehtäviä ja velvoitteita vähennetään niin, että kuntatalous vahvistuu miljardilla eurolla vuoden 2017 menoilla laskettuna. Tämä tavoitteen toteutumista on Kietäväisen mukaan valmisteltava edelleen, ellei kehysriihessä pystytä toteamaan, että tarvittavat päätökset ovat koossa.

Toinen miljardin säästö on määrä saada aikaan kuntien omilla toimilla eli toiminnan tehostamisella ja veronkorotuksilla.

Kietäväisen mukaan kuntien veropohjaa pitää laajentaa niin, että kuntapalveluiden rahoitus turvataan ilman kohtuutonta painetta kunnallisveron korotukseen.

Kuntaliitto pitää myös mielekkäänä kunnallisten peruskorjausinvestointien tukemista ensi ja seuraavana vuonna työllisyyden kohentamiseksi.

Mainos