Leena Meri ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Leena Meri lähtee ehdolle perussuomalaisten puheenjohtajaksi.

– Puhelimeni on soinut koko päivän. Pyyntöjä on tullut pitkin Suomea: ”lähde Leena puheenjohtajakisaan”. On korostettu, että tarvitsemme rohkean, osaavan ja määrätietoisen ehdokkaan. Kiitän lukuisia ihmisiä tuesta, jonka määrä suoraan sanoen yllätti minut, Leena Meri kertoo blogissaan sunnuntaina.

Hän muistuttaa suomalaisten olevan isojen muutosten edessä. Sote- ja maakuntauudistus mullistaa tulevaisuutta ja merkitsee historiallista muutosta kuntien toimintaan.

– Pientä ihmistä ja hänen vaikuttamismahdollisuuksiaan ei saa tehostamisen huumassa unohtaa. Puolueemme tavoitteet eivät myöskään saa unohtua, vaikka olemme mukana hallituksessa ja kompromisseja on jouduttu tekemään. Tällä tarkoitan muun muassa pieni- ja keskituloisten suomalaisten arjen tukemista, EU- ja maahanmuuttokriittisyyttä sekä sitä juuri meille kansanomaista tapaa tehdä politiikkaa, hän sanoo.

Meri toteaa, että koska pyyntöjä on tullut runsaasti, vastaan osaltani myöntävästi kutsuun – lähden siis mukaan kisaan.

– Toivon hyvää kisaa kaikille ehdokkaille ja vilkasta keskustelua puolueemme tulevaisuudesta.

Mainos