Arvioinnin tavoitteena on, että investointi- ja elinkeinohankkeet voivat edetä sujuvasti ja tehokkaasti. Arviointiryhmää johtaa ministeri Lauri Tarasti.
Arvioinnin tuloksena laaditaan ehdotukset siitä, miten ympäristöhallinnon lupajärjestelmiä voidaan kehittää mutta huomioida samalla ympäristönsuojelun korkea taso.
– Nykyiset pitkät ja ennakoimattomat lupaprosessit hidastavat investointeja ja myös ympäristön kannalta tärkeitä hankkeita, kuten uusiutuvan energian ja uusien ympäristöteknologioiden käyttöönottoa. Tämä ei ole kenenkään edun mukaista. Lupaprosessien vauhdittamista tulee tehdä ympäristönsuojelun tavoitteista tinkimättä, päinvastoin edistäen hyvää ympäristön tilaa, Sanni Grahn-Laasonen toteaa.
Arvioinnin perustan muodostavat jo tehdyt selvitykset lupa- ja arviointimenettelyiden tekemisestä sujuvammaksi, viranomaisilta saatavat tilastot sekä olemassa olevat kansainväliset vertailut.
Arviointi valmistuu viimeistään ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Arvioinnissa tehdään yhteistyötä yliopistojen kanssa ja kuullaan muita keskeisiä ministeriöitä ja toimijoita.