Hallitus päätti, että lapsivähennyksen saa neljästä ensimmäisestä lapsesta ja se on 100 euroa lasta kohden.
Yksinhuoltajat saavat vähentää koko määrän itse ja yhteishuoltajat puoliksi. Yhteishuoltajat saavat lapsivähennyksen täysimääräisesti 3000 euron kuukausituloihin asti se pienenee liukuvasti 3500 kuukausituloihin saakka.
”Mielestäni on oikeutettua, että pienituloisten lisäksi myös keskituloiset saavat vähennyksen”, Laura Räty toteaa tiedotteessaan.
”Lapsivähennyksellä kompensoidaan lapsilisäleikkauksia. Lapsilisä on universaali etuus, jonka tavoite on auttaa tasapuolisesti kaikkia lapsiperheitä. Alkuperäisessä lapsivähennysmallissa huojennuksen piiriin olisi päässyt vain noin kolmannes vanhemmista. Nyt pohjaa on laajennettu keskituloisiin, joten malli on oikeudenmukaisempi.”
Rädyn mukaan lapsilisäleikkaus – kuten muutkin leikkaukset – ovat ikäviä päätöksiä, joita kukaan ei tee huvikseen.