Laura Huhtasaari vaatii IL:ssä EU-eroa – ”Rajat auki -ajatus ei toimi”

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtajaksi valittu Laura Huhtasaari sanoo Iltalehdelle, että Suomen on erottava EU:sta ja perussuomalaisten olisi siirryttävä ruotsidemokraattien linjoille.

– Ja ylipäätään ottaa mallia näistä oikeistopopulistisista eli moderneista kansallismielisistä puolueista, joita Euroopassa on enemmänkin, Laura Huhtasaari sanoo Iltalehdelle.

– Se on kansallismielinen, hyvin isänmaallinen puolue. He ovat kanssa sitä mieltä, että rajat auki -ajatus ei vain toimi, hän toteaa.

Hän ei usko perussuomalaisten eristämiseen Suomessa, vaikka puolue keskittyisi jatkossa huomattavasti enemmän maahanmuuttoasioihin.

Huhtasaari uskoo että, perussuomalaiset voisi nostaa kannatustaan ruotsidemokraattien kaltaisella poliittisella asiasisällöllä.

– Tuoreen tutkimuksen mukaan 25 prosenttia suomalaisista äänestäisi rajakontrollin palauttavaa puoluetta. Sillä kannatuksella pääsisi jo pääministeripuolueeksi, hän ynnäilee.

Mainos