Lauantaina vietetään Euroopan elinsiirtopäivää

Lauantaina 10. lokakuuta vietetään Euroopan elinsiirtopäivää, muistutetaan Munuais- ja maksaliitosta.

Suomessa elinsiirtopäivää voi Munuais- ja maksaliiton mukaan juhlistaa lataamalla upouuden elinluovutuskortti-sovelluksen puhelimeensa. Sen avulla myös oman tahdon kertominen läheisille on entistä helpompaa.

Suomalaisista 85 prosenttia suhtautuu myönteisesti elinluovutukseen, mutta Munuais- ja maksaliiton kyselyn mukaan vain joka neljäs on allekirjoittanut elinluovutuskortin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kortin voi tehdä nyt myös Android- ja Windows Phone- puhelimiin. iPhone-sovellus on luvassa lähiaikoina. Elinluovutuskortin voi tilata myös paperisena ilmaiseksi postissa verkko-osoitteesta elinluovutus.fi.

Elinluovutuskortti on Munuais- ja maksaliiton mukaan edelleen ajankohtainen, vaikka lain mukaan jokainen onkin elinluovuttaja, jos ei ole sitä eläessään vastustanut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kortti kertoo oman tahdon selkeästi, myös läheisille. Mahdollisen elinluovuttajan mielipidettä kysytään omaisilta. Jos asiasta ei ole keskusteltu kotona, kysymykseen voi olla vaikea vastata, kertoo viestintäpäällikkö Petri Inomaa Munuais- ja maksaliiton tiedotteessa.

Elinluovutuskorttia on jaettua Suomessa jo 40 vuotta. Munuais- ja maksaliitto alkoi jakaa elinluovutustestamenttia vuonna 1975. Vuonna 1995 nimi muuttui elinluovutuskortiksi, kun tiedotusta alettiin tehdä järjestöjen yhteistyönä.

Suomessa yli 400 ihmistä odottaa elinsiirtoa. Munuais- ja maksaliiton mukaan siirrettävistä elimistä on jatkuva pula. Yksi elinluovuttaja voi pelastaa jopa kuuden ihmisen hengen

Mainos