Lastensuojelunuorilla on usein taustallaan kaltoinkohtelua ja turvattomuutta. Huostaanotto tapahtuu entistä useammin vasta yläasteiässä, minkä vuoksi monen sijoitetun nuoren opinnot sekä aikuistuminen viivästyvät. Vaikeista taustoista ponnistavilla nuorilla on ikäisiään huomattavasti suurempi riski syrjäytyä ja kuolla ennenaikaisesti.
Monilla heistä on jo omia lapsia, joilla on merkittävä riski ajautua lastensuojelun asiakkaiksi. Sijaishuollon päättymisen jälkeen annettavalle jälkihuollolle onkin huutava tarve: se on tarkoitettu tukemaan lastensuojelun vaikuttavuutta ja ikäisiään heikommassa asemassa olevan nuoren itsenäistymistä.
Lastensuojelu itsessään on yhteiskunnan lupaus suojella ja pitää huolta silloin, kun lapselta puuttuu riittävä oman perheen ja läheisten tuki. Jälkihuolto on jatkumo tätä lupausta, lupaus turvaverkosta, joka kannattelee niin pitkään kuin tarpeellista. Jälkihuolto ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä, parantaa lastensuojelun vaikuttavuutta ja ehkäisee lastensuojelutarpeen periytymistä seuraavalle sukupolvelle.
Onkin ongelmallista, että hallitus on laskemassa jälkihuollon ikärajan nykyisestä 25 vuodesta 23 vuoteen. Lakimuutos tulisi voimaan nopeassa aikataulussa ensi vuoden alusta ja sillä tavoitellaan 24 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.
Kyse on saman ikärajamuutoksen peruuttamisesta, jonka sain läpi kansanedustajan lakialoitteella vuonna 2019. Opposition kansanedustajan lakialoitteen läpimeno eduskunnassa on hyvin harvinaista ja aloitteen menestys osoittikin kansanedustajien enemmistön ymmärrystä sille, että riittävän pitkä jälkihuolto on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista eli maksaa itsensä nopeasti takaisin.
Lastensuojelun jälkihoito on vähintä, mitä yhteiskunta voi tehdä lastensuojelua kokeneiden nuorten auttamiseksi. He tarvitsevat välittävän aikuisen, pysyvän rinnalla kulkijan selviytyäkseen kuormittavasta lapsuudesta itsenäisiksi aikuisiksi. Tämän ymmärtää rivien välissä myös istuva hallitus, jonka lakiluonnoksesta ei etsimälläkään löydy tukea tavoitellulle säästötoimenpiteelle.
Kuten esityksessä myönnetään, jälkihuollon tarve ei katoa mihinkään, vaikka se lailla poistettaisiin. Lastensuojelutaustaisten 23-25-vuotiaiden nuorten olisi jatkossa löydettävä tarvitsemansa tuki jo nykyisellään kuormittuneiden yleisten sosiaali- ja terveyspalveluiden piiristä. Kun korvaavia palveluita ei ole löydettävissä, kasvaa yksin jäävien apua tarvitsevien nuorten määrä nopeasti.
Jälkihuollon ikärajan laskeminen lisää apua tarvitsevien nuorten pallottelua ja luukulta luukulle juoksuttamiseksi. Myös hallitus itse näkee tässä riskin, sillä palveluiden sirpaleisuus ja vaikea tavoitettavuus lisää palveluiden väliin katoavien nuorten määrää. Palveluiden pirstaleisuus heikentää palveluiden vaikuttavuutta ja apua kipeästi tarvitsevien nuorten luottamusta järjestelmään.
Heikoimmassa asemassa oleville oman avun tarpeen tunnistaminen voi muutenkin olla vaikeaa ja auttajan löytäminen omin voimin mahdotonta. Lausunnoissaan lastensuojelun asiantuntijat ennakoivat lakimuutoksen aiheuttavan lukuisten lastensuojelutaustaisten nuorten vuosittaisen putoamisen järjestelmän piiristä.
Eettisesti ja moraalisesti lakimuutos on täysin kestämätön. Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku lisää syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. Kyse on kasvavasta yksinäisyydestä, periytyvästä huono-osaisuudesta, epätoivosta ja toivottomuudesta, mielenterveys- ja päihdeongelmista, itsemurhista, päihdekuolemista.
Hallitus ei esitä arvioita siitä, mistä tavoiteltu 24 miljoonan euron säästö palvelujärjestelmään tulisi. Jälkihuollon supistamisen vaikutuksia lastensuojelunuoriin ja heidän lapsiinsa ei ole arvioitu. Esitystä ympäröi argumenttityhjiö, hiljainen toive, ettei kukaan asettuisi puolustamaan yhteiskunnan heikoimpia, joihin myös samanaikaiset sosiaaliturvan heikennykset tulevat iskemään kaikkein kipeimmin.
Esityksen eettinen kestämättömyys on erityisen räikeää kun ottaa huomioon, että samaan aikaan hyväosaisille suunnataan veronkevennyksiä, joita ilman he hyvin pärjäisivät. On kuin hallituksen suoranaisena tavoitteena olisi lisätä yhteiskunnallista polarisaatiota, jakaa kansa voittajiin ja Suomi-laivan kannelta tyrskyihin työnnettäviin.
Ne nuoret, joita edellinen 1. tammikuuta 2020 voimaan tullut ikärajan nosto koski, eivät ole vielä ehtineet täyttää 25 vuotta. Arviota edellisen lakimuutoksen vaikutuksista ei siis ole vielä voitu tehdä. Palveluiden karsimisen pitäisi perustua tutkittuun tietoon eikä pelkästään summamutikassa valittuihin säästökohteisiin. Etenkin näin on silloin, kun kyseessä ovat heikoimmassa asemassa olevat nuoret, jotka ansaitsisivat yhteiskunnan kaiken tuen.
Kelvoton lainvalmistelu rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään ja puolueisiin. Sen hintalappu vasta korkea onkin. Onkin ilahduttavaa, että kunnissa on jo esitetty vasta-aloitteita hallituksen esitykselle.
