Lasten parissa toimivien vapaaehtoisten rikostaustan voi pian tarkistaa

Rikostaustan tarkistamismenettely laajenee koskemaan lasten parissa toimivia vapaaehtoisia.

Menettely ei vapaaehtoistoiminnassa kuitenkaan tule pakolliseksi, vaan perustuu toiminnan järjestäjän harkintaan.

Oikeusministeriön mukaan tällä halutaan edistää alaikäisten turvallisuutta ilman, että vapaaehtoistoiminnan järjestäminen vaikeutuu kohtuuttomasti.

Edellytyksenä rikosrekisteriotteen hakemiselle on, että vapaaehtoinen on antanut siihen kirjallisen suostumuksensa.

Oikeusministeriön mukaan otetta voidaan hakea vain annettaessa vapaaehtoiselle sellaisia tehtäviä, joihin kuuluu olennaisesti ja säännöllisesti yhdessäoloa alaikäisen kanssa henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa.

Lasten kanssa työ- tai virkasuhteessa työskentelevien kohdalla rikostaustan selvitys on ollut pakollista jo pitkään.

Laki tulee voimaan toukokuun alusta.

Mainos