Lasten kipuoireet ja uniongelmat lisääntyneet selvästi

Turun yliopistossa tarkastettava väitöskirjatutkimus osoittaa, että alakouluikäisten lasten kokemien kipuoireiden ja uniongelmien määrä on suunnilleen kaksinkertaistunut 16 vuoden kuluessa.

Terhi Luntamon tutkimuksen mukaan lapset kärsivät vuonna 2005 noin kaksi kertaa useammin päänsärky-, vatsa- ja muista kipuoireista sekä uniongelmista ja väsymyksestä kuin vuonna 1989.

– Yhä tavallisempaa oli myös, että sama lapsi kärsi useammasta oireesta. Vuonna 1989 kahdesta oireesta kärsi 17 prosenttia lapsista, kun vastaava luku vuonna 2005 oli 31 prosenttia, Luntamo kertoo.

Erilaiset kivut ja uniongelmat esiintyivät usein samoilla lapsilla. Oireilevilla lapsilla oli myös keskimääräistä enemmän psykososiaalisia vaikeuksia, mm. kiusatuksi tulemisen kokemuksia, psyykkisiä oireita ja päihteidenkäyttöä.

Riskitekijä myöhemmille psyykkisille vaikeuksille

Lapsen itsensä ilmoittama päänsärky ja vanhemman ilmoittama lapsen vatsakipu lisäsivät tutkimuksen mukaan riskiä myöhempään masennuslääkkeiden käyttöön.

– On kuitenkin huomattava, että selkeällä enemmistöllä oireilevista lapsista ei esiintynyt masennuslääkkeiden käyttöä. Tutkimuksessa todettiin myös, että merkittävä osa lasten raportoimista kivuista jäi heidän vanhemmiltaan huomaamatta, Luntamo sanoo.

Saadut tulokset ovat merkittäviä, koska aikaisempia tutkimuksia alakouluikäisten lasten kipujen ja uniongelmien esiintyvyyden muutoksista tai kipujen yhteyksistä aikuisiän psyykkiseen vointiin ei juuri ole.

– Terveydenhuollon henkilöstön tulisi kysyä kivuista ja uniongelmista kärsiviltä lapsilta myös muita mahdollisia oireita ja psykososiaalisia vaikeuksia. Kysymykset tulisi osoittaa myös lapselle itselleen, ei vain vanhemmille, Luntamo painottaa.

Luntamon mukaan jatkossa olisi tärkeää selvittää, miksi oireet ovat yleistyneet ja mitkä tekijät lisäävät kivusta kärsivän lapsen riskiä myöhempiin psyykkisiin vaikeuksiin. Tieto olisi tärkeää ehkäisevien ja hoitavien toimenpiteiden suunnittelemiseksi.

LL Terhi Luntamon väitöskirja Pain symptoms and sleep problems among school-aged children. Long-term prevalence changes, and pain symptoms as predictors of later mental health tarkastetaan perjantaina 24. toukokuuta Turun yliopistossa.

Mainos