Lasten kellopuhelimien suosiossa huima loikka vuodessa

Tutkimuksen mukaan 36 prosenttia vanhemmista hankki kellopuhelimen lapsensa ensipuhelimeksi.
Lapsi käyttää kellopuhelinta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Lapsi käyttää kellopuhelinta. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

DNA:n vuosittain teettämään kyselytutkimukseen osallistui alkuvuodesta 2 100 5–16-vuotiaiden lasten vanhempaa. Siitä ilmeni, että 7–9-vuotiailla henkilökohtaisessa käytössä olevien älypuhelimen määrä on laskenut vuodessa huimasti, tänä vuonna älypuhelimen omaa 37 prosenttia tämän ikäisistä, kun viime vuonna luku oli 68.

Kellopuhelimien määrä puolestaan nousi viime vuoden 14 prosentista 36 prosenttiin. 

– Tulokset olivat odotettuja, mutta muutoksen nopeus yllätti positiivisesti. Mobiililaitteissa näin nopeita muutoksia nähdään harvoin. Kellopuhelinten suosion kasvu johtuu ennen kaikkea siitä, että vanhempien tietoisuus niistä ja älypuhelinten haitoista on lisääntynyt. THL:n ohjeistukset ovat varmasti tavoittaneet myös ne vanhemmat, jotka eivät aiemmin osanneet edes harkita kellopuhelinta vaihtoehtona, sanoo DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi tiedotteessa.

THL ei suosittele alle 13-vuotiaille älypuhelinta lainkaan. Jos 6–13-vuotiaalle halutaan hankkia puhelin, suositellaan puhelinta, jossa on vain rajalliset ominaisuudet, kuten soitto- ja viestimahdollisuus. DNA tukee THL:n julkaisemia kansallisia lasten digisuosituksia.

Välivaihe ennen omaa älypuhelinta on pidentymässä

Poimintoja videosisällöistämme

Yhä useampi vanhempi haluaa lykätä lapsen oman älypuhelimen hankintaa, ja entistä useammalla alle 8-vuotiaalla ei ole puhelinta lainkaan. Tutkimuksen mukaan vedenjakajaikä on 10 vuotta, sillä lähes kaikilla yli 10-vuotiailla lapsilla on älypuhelin henkilökohtaisessa käytössään.

– Tutkimuksen mukaan ne vanhemmat, jotka eivät ole hankkineet lapselleen kellopuhelinta, pitävät kellopuhelinta väliaikaisratkaisuna ennen lapsen omaa älypuhelinta. Tulosten mukaan tästä välivaiheesta on kuitenkin tulossa aiempaa pidempi. Aikaisemmin älypuhelin saatettiin hankkia jo 6–8-vuotiaana. Nyt kellopuhelinta käyttävät lapset saattavat käyttää sitä 10-vuotiaaksi tai sen ylikin. Kehitys siis etenee THL:n suositusten mukaiseen suuntaan, Jesse Kieksi kertoo.

– Kellopuhelin tarjoaa hyvin pitkälti ne samat mahdollisuudet, joita varten lapselle aiemmin hankittiin älypuhelin: lapsi saa turvaa siitä, että saa vanhemman kiinni tarvittaessa. Samalla se tuo vanhemmalle mielenrauhaa.

Kellopuhelimen hankinnan suurimmiksi syiksi vanhemmat mainitsivat kyselyssä huolen lasten älylaitteiden liikakäytöstä ja sen, ettei kellopuhelimessa ole internettiä tai sovelluksia. Kolmanneksi yleisin syy on halu suojella lasta epäsopivalta sisällöltä.

Kun lapsi saa kellopuhelin, hän on yhtä malttamaton ottamaan sen käyttöönsä kuin minkä tahansa muun laitteen. Kieksi kehottaa ottamaan laitteen käyttöön ajan kanssa.

– Vaikka lapsi on kellopuhelimesta innoissaan, vanhemman pitäisi rauhassa tutustua siihen ensin itse. Vanhemman on hyvä tehdä laitteen käyttöönotto huolella ja hoitaa asetukset kuntoon, kuten sallitut yhteystiedot. Sen lisäksi on hyvä tutustua siihen, miltä kellopuhelimen käyttö näyttää lapsen näkökulmasta.

Kuluttaja-asiamies puuttui harhaanjohtavaan mainontaan.
Työnantajan tulee suunnitella ja ohjeistaa työn turvallinen suorittaminen sekä valvoa riittävästi työn tekemistä ja työmenetelmiä.
Mainos