Avustusta myönnettiin 14 valtakunnalliselle mediakasvatushankkeelle.
Suurimman tuen 110 000 euroa saivat Mediakasvatusseura mediakasvatus.fi -sivuston ja alueellisen yhteistyön kehittämiseen sekä Helsingin kaupunginkirjasto ja Yleisten kirjastojen keskuskirjasto esikouluikäisille ja varhaiskasvattajille kohdennettuun Mediataikuri -hankkeeseen.
Tukea saivat myös muun muassa saamelaislasten medialukutaidon edistäminen ja lasten pelikasvatus. Määrärahasta tuetaan myös Lukuinto-ohjelmaa, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten lukemisharrastusta sekä vahvistaa tarvittavia taitoja muuttuneessa lukemisen ja lukutaidon kulttuurissa.
Lapset ja media -määräraha on kohdennettu erityisesti alle 12-vuotiaiden lasten mediakasvatuksen valtakunnalliseen kehittämiseen. Avustukset myönnetään veikkausvoittovaroista.