Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin diagnostiikkajohtajana ja Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori Lasse Lehtonen huomauttaa Uuden Suomen blogissaan, että terveys- ja vanhuspalvelujen osalta Suomi on Ruotsia jäljessä ja hänen mukaansa soten tullessa käytäntöön, ero kasvaa entisestään.
– Terveyspalvelujen osalta ero julkisen rahan käytössä on aivan valtava, Lehtonen kirjoittaa.
Lehtosen laskelmien mukaan terveydenhuollon julkisen rahoituksen määrä asukasta kohden oli vuonna 2019 Ruotsissa 43 prosenttia Suomea suurempi, ja ero tulisi mahdollisesti kasvamaan vielä siitäkin.
– Jos soten julkisen rahoitukseen ehdotettu leikkuri toteutuu (ts. ennakoidusta palvelutarpeen kasvusta rahoitetaan vain 80 %) ja terveysmenot kasvavat odotetusti, olisi julkisen terveydenhuollon rahoitus asukasta kohti Ruotsissa euromääräisesti vuonna 2030 peräti 54 % Suomea suurempi.
Lehtonen onkin huolissaan siitä, mitä seurauksia tällä olisi käytännössä.
– On minusta aivan selvää, että noin paljon pienemmällä rahoituksella on mahdotonta turvata Suomen väestölle pohjoismaisen tason terveyspalveluja.
Sote-mallissa ongelmana kannustimien puute
Lehtosen mukaan sote-mallissa on ongelmana se, ettei kunnollisia kannustimia ole.
– Asiantuntijakuulemisissa käytännössä kaikki terveystaloustieteen ja talouden asiantuntijat ovat tuoneet esiin huolensa siitä, että ehdotetussa sote-mallissa ei ole kunnon kannustimia kustannusvaikuttaviin terveyspalveluihin, Lehtonen toteaa.
– Päinvastoin hyvinvointialueilla on kannustin kuluttaa valtiolta saamansa rahat viimeiseen senttiin. Käyttämättä jääneet rahat kun voisivat seuraavalla rahoituskierroksella merkitä valtion rahoituksen vähenemistä.
Hänen mukaansa tällä hetkellä kannustimena toimii vain pelko autonomisen aseman menetyksestä.
– (Sanna) Marinin (sd.) hallituksen esityksessä ainoa kannustin hyvinvointialueille on itse asiassa uhkailu itsehallinnon menetyksellä. Jos hyvinvointialue ylittää budjettinsa, uhkaa sitä ns. arviointimenettely eli muuttuminen ”kriisikunnaksi”. Silloin sekin vähäinen itsehallinto, mikä sote-uudistuksessa hyvinvointialueille sallitaan, menetetään ja alue otetaan suoraan valtionohjaukseen, Lehtonen toteaa.
– Näin käy siinäkin tapauksessa, että hyvinvointialue olisi mieluummin toteuttanut julkiselle vallalle perustuslaissa säädettyä tehtävää riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen ja alueensa väestön perusoikeuksen edistämiseen tiukan taloudenpidon sijasta.