Lapsityövoimaa ja surkeita palkkoja Suomessa myytävän kahvin takana

Finnwatchin tuore selvitys tarkastelee työoloja Suomessa myytävän kahvin tuotannossa Brasiliassa, Intiassa ja Hondurasissa.

Kaikki Finnwatchin tutkimat kahvitilat ovat tuottaneet kahvia joillekin Suomessa toimiville paahtimoille, kuten Gustav Pauligille, Meiralle, Arvid Nordquistille ja Löfbergs Lilalle. Finnwatchin mukaan tiloilta löytyy ongelmia, kuten elämiseen riittämättömiä palkkoja, lapsityövoiman hyväksikäyttöä, syrjintää ja valtavia rekrytointimaksuja.

– Hondurasissa alhaisten palkkojen aiheuttamat ihmisoikeusongelmat ovat johtaneet laajamittaiseen lapsityövoiman hyväksikäyttöön. Lapsityöläisiä tavattiin kaikilla tutkituilla, myös vastuullisuussertifioiduilla, tiloilla. Nuorimmat haastatellut työntekijät olivat vain 5–6-vuotiaita, kertoo Finnwatchin tutkija Anu Kultalahti.

Intiassa Pauligille kahvia tuottaneen Tata Coffeen tiloilla ongelmat liittyvät valtaviin rekrytointimaksuihin. Kausityöntekijät joutuvat maksamaan jopa kolmanneksen palkastaan työvoimavälittäjälle. Finnwatch muistuttaa, että kohtuuttoman korkeat rekrytointimaksut voivat pahimmillaan johtaa velkaorjuuteen, joka on yksi pakkotyön muoto.

Brasiliassa tutkituilla tiloilla oli parhaimmat työolot, ja ne noudattivat pääsääntöisesti Brasilian lainsäädäntöä. Joitain ongelmia kuitenkin tavattiin. Esimerkiksi Meiran alihankkija syrjii työntekijöiden mukaan systemaattisesti naisia rekrytoinnissa.

Vaikka Brasilian kahvisektorin työolot ovat parantuneet, Finnwatch kehottaa yrityksiä silti varovaisuuteen.

– Gustav Pauligille ja Meiralle kahvia toimittaneita vientiyrityksiä ja osuuskuntia on voitu yhdistää tiloihin, joiden Brasilian viranomaiset ovat todenneet teettäneen työtä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa, sanoo Kultalahti.

Finnwatch kiittää suomalaisia kahvialan toimijoita siitä, että ne ovat ilahduttavasti lisänneet vastuullisuussertifioidun kahvin tarjontaa.

Vertailussa parhaiten pärjäsivät Arvid Nordquist ja Kesko, joiden kaikki omat kahvimerkit ovat vastuullisuussertifioituja. Myös Gustav Paulig, Löfbergs Lila ja SOK ovat asettaneet itselleen melko tiukkoja tavoitteita sertifioituun raaka-aineeseen siirtymisestä.

– Lidl Suomen vastuullisuustavoitteet eivät vakuuta kunnianhimollaan, Meiralta ja Tuko Logisticsilta ne puuttuvat täysin, Finnwatch toteaa.

Pyyhkeitä Finnwatchilta saavat myös trendikkäät pienpaahtimoiden kahvit, joita markkinoidaan usein vastuullisena ”suorakauppana”. Finnwatch katsoo, että määritelmältään epämääräisen suorakaupan väitetty vastuullisuus perustuu pelkkään luottamukseen ja heppoisiin oletuksiin.

Mainos