Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan lastensuojelu on pahoissa ongelmissa.
Pekkarinen viittaa Helsingin Sanomissa julkaistuun sosiaalityöntekijä Olli-Pekka Niskasen mielipidekirjoitukseen, jossa hän kuvaa lastensuojelun nykytilaa kriisiytyneeksi.
Niskasen mukaan lastensuojelua ja etenkin ennaltaehkäiseviä palveluja ei resursoida riittävästi
Hän mainitsee tavoiteltavaksi kehityssuunnaksi ”Imatran mallin”, jolla tarkoitetaan ennaltaehkäisevää sosiaalityöhön perustuvaa varhaisen puuttumisen mallia.
Myös Pekkarisen mukaan ”Imatran malli” olisi oikea suunta.
– ”Imatran mallissa” perheet saavat riittävää apua ajoissa. Samankaltaista mallia toteutettiin Tampereella 1990-luvulla onnistuneesti, Pekkarinen kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Hänen mukaansa kuitenkin suunta on nyt väärä.
– Nyt toimitaan päinvastoin: perheet ovat tyhjän päällä ja teini-ikäiset laitoskierteessä.
”Imatran mallissa” perheet saavat riittävää apua ajoissa. Samankaltaista mallia toteutettiin Tampereella 1990-l onnistuneesti.
Nyt toimitaan päinvastoin: perheet ovat tyhjän päällä ja teini-ikäiset laitoskierteessä. #lastensuojelu#LapsenOikeudet https://t.co/Ax571bQ8sm— Elina Pekkarinen (@PekkarinenElina) April 28, 2024