Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen vaatii muutosta lasten ja nuorten keskinäisen väkivallan tunnistamiseen ja puuttumiseen Suomessa.
”Kun pieni lapsi joutuu väkivallan kohteeksi, tekijä on useimmiten vanhempi. Kun uhri on teini-ikäinen, tekijä on tavallisesti jotakuinkin samanikäinen sisarus, kaveri, seurustelukumppani, muu tuttu tai tuntematon ikätoveri. Aikuiset kohdistavat väkivaltaa teini-ikäisiin vain harvoin. Ilmiö koskee niin henkirikoksia, sairaalahoitoa vaatineita vammoja kuin pahoinpitelyksi kirjattuja tekoja. Silti yhteiskuntamme tunnistaa ja torjuu heikosti lapsiin kohdistuvaa vertaisten tekemää väkivaltaa”, huomauttaa Pekkarinen kannanotossaan, joka sisältyy hänen tänään julkistamaansa vuosikertomukseen 2020.
Pekkarinen korostaa erikseen, että meillä sisarusten välinen väkivalta ja nuorten seurusteluväkivalta ovat ”lähes täysin vailla huomiota, vaikka näissäkin suhteissa on vuosien varrella tapahtunut kuolemaan johtaneita väkivallantekoja”.
Lapsiasiavaltuutettu viittaa vuosikertomuksessaan Suomea 2020 järkyttäneisiin tapauksiin, joista on uutisoitu laajalti ja joissa väkivallanteoista epäiltynä on ollut useita alaikäisiä.
Lapsiasiavaltuutetun mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kansallisissa ohjeissa lasten ja nuorten keskinäistä väkivaltaa ei käsitellä lainkaan. Myöskään meneillään olevassa Väkivallaton lapsuus -toimintaohjelmassa ei tätä väkivallanmuotoa huomioida riittävästi.
”Kaduilla ja muissa julkisissa tiloissa tapahtuvaa väkivaltaa ehkäisevät lähinnä poliisipartiot ja harvat jalkautuvat nuorisotyön järjestöt, joiden toiminta on hankepohjaista ja rahoitus epävarmaa. Nuorten seurustelusuhteissa tapahtuva väkivalta on Suomessa lähes täysin tutkimaton ja tunnistamaton ilmiö”, katsoo Pekkarinen.
Ei saa jäädä lasten harteille
Pekkarinen vaatii lasten ja nuorten keskinäisen väkivallan torjumiseksi yhteiskunnalta kokonaisvaltaista otetta ja eri hallinnonalojen yhteistyötä.
”Niin kasvattajille kuin lapsille on järjestettävä tunnetaitokoulutusta ja kaikenlaiseen väkivaltaan tulee puuttua napakasti oikeaan käyttäytymismalliin ohjaten. Myös vertaissuhteissa tapahtuva väkivalta on tunnistettava ja sen syntymekanismit osoitettava. Jos aikuiset eivät tunnista vertaissuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa, sen torjuminen uhkaa jäädä lasten harteille. Tämä vastuu on liian suuri kannettavaksi.”
Lapsiasiavaltuuttu korostaa, että väkivaltarikosten uhrit ja heidän läheisensä tarvitsevat apua vielä pitkään. Myös nuorille rikoksentekijöille pitäisi räätälöidä toimia, joiden avulla he kykenisivät irtautumaan väkivaltaisista toimintatavoista ja yhteisöistä.
”Nyt viimeistään on organisoitava alaikäisten vankeusrangaistukset niin, että vankeusaika tukee lapsen kuntoutumista, koulutusta ja kiinnittymistä yhteiskuntaan.
Tämä ei tapahdu aikuisten vankiloissa”, katsoo Pekkarinen.
Lapsiasiavaltuutettu korostaa, että tilastojen valossa henkeen ja terveyteen kohdistuvat selvitetyt rikokset, joissa epäilty tekijä on alaikäinen, ovat vähentyneet koko 2000-luvun. Vuotta 2020 koskevat Poliisihallituksen ennakkotilastot antavat kuitenkin viitteitä toisensuuntaisesta kehityksestä ja tämä tulisi pysäyttää.
Pekkarisen mukaan kun tutkimuksissa on tiedusteltu nuorten käsityksiä omasta väkivaltaisuudesta ja rikollisuudesta, vastauksissa korostuu ympäröivien ihmisten vaikutus. Väkivaltainen toimintamalli opitaan usein lapsuudenkodissa ja se toimii ratkaisukeinona vertaissuhteissa ja lopulta suhteessa ulkomaailmaan.