– Yli puolet peruskoulun oppilaista kokee, ettei opettaja ole kiinnostunut lapsen kuulumisista. Ammattilaiset tarvitsevat selvästi vahvempaa osaamista, aikaa ja asennetta lasten kohtaamiseen. Mikäli lapsi ei voi koulussa hyvin, ei oppiminenkaan suju. Jokaisessa koulussa ja opettajainhuoneessa on pohdittava tätä surkeaa tulosta, Tuomas Kurttila toteaa tiedotteessaan.
Hän muistuttaa, että lastensuojelulapsilta ei kerätä Suomessa systemaattisesti kokemustietoa palveluista. Valtion olisi hänen mielestään varmistettava säännöllinen ja kattava tiedonkeruu erityisesti alle kouluikäisten lasten ja lastensuojelulasten näkemyksistä ja kokemuksista.
Kurttila vaatii myös kuntia pohtimaan, miten lapset ovat mukana uusien paikallisten opetussuunnitelmien valmistelussa ja miten Kouluterveyskyselyn tuloksia käsitellään yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Hän toivoo koulujen kannustavan ja rohkaisevan palautteen antamista lapsille sekä kehittävän koulujen sähköisiä viestintäkanavia tähän tarkoitukseen.
– Suomalaiset lapset ansaitsevat meiltä aikuisilta enemmän rohkaisua, kannustusta ja hymyjä. Lastenlaulun sanat ”hetken kestää elämä, sekin synkkä ja ikävä” olisi jo aika päivittää, Kurttila vaatii.