Lapsiasiavaltuutettu arvostelee aktiivimallia

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila esittää subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden palauttamista.

Tuomas Kurttilan mielestä vuonna 2016 voimaan astunut varhaiskasvatusoikeuden rajaus 20 tuntiin viikossa on ollut virhe. Tuoreimpana ongelmana on tullut esille työttömänä lasten kanssa kotona olevien vanhempien mahdollisuus työn vastaanottamiseen.

– Monella pienten lasten vanhemmalla on työhalua, mutta nopeasti mahdollistuvien ja lyhytkestoisten työtilaisuuksien vastaanottaminen on vaikeaa lapsen varhaiskasvatusoikeuden ollessa rajattu vanhemman työttömyydestä johtuen. Työttömyysturvan aktiivimalli rankaisee vanhempia lisäten köyhyyttä. Aktiivimallista päätettäessä ei otettu huomioon lasten varhaiskasvatuspalveluiden järjestämistä, Kurttila sanoo.

– Nykyisin äkillisestä työllistymisestä johtuen kunnalla on kaksi viikkoa aikaa varhaiskasvatuspaikan järjestämiseen hakemuksen jättöpäivästä laskien. Aktiivimallin voimassa ollessa tämä kahden viikon odotusaika on liian pitkä, Kurttila jatkaa.

Toisena vaihtoehtona lapsiasiavaltuutettu esittää alle kouluikäisten lasten vanhempien rajaamista pois työttömyysturvan aktiivimallista.

– Pieniä lapsia ei voi jättää yksin kotiin vanhemman lähtiessä töihin. Tämän ei pitäisi olla kenellekään epäselvää. Jos yhteiskunta ei pysty järjestämään tarvittavia varhaiskasvatuspalveluita joustavasti, silloin työttömiä vanhempia ei voi rangaista aktiivimallin mukaisesti lapsen hoitamisesta kotona, Kurttila sanoo.

Lapsiasiavaltuutettu pitää huolestuttavana, että jälleen kerran hallituksen lainvalmistelussa lapsivaikutusten arviointi jätettiin tekemättä.

Mainos