Poliisi kertoi tiedotustilaisuudessa, että Vantaan Viertolan koulun ampumavälikohtauksessa on kuollut kuudesluokkalainen oppilas. Kaksi lasta ovat vakavasti loukkaantuneita.
– Esitän lämpimät osanottoni poliisilaitoksen puolesta menehtyneen oppilaan läheisille, koulutovereille ja koulun henkilökunnalle, poliisipäällikkö Ilkka Koskimäki sanoi tiedotustilaisuudessa.
Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen esitti myös osanottonsa.
– Tämä on murheellinen päivä, ja esitänkin osanottoni uhrien omaisille ja koulun henkilökunnalle, hän sanoi.
– Erityyppiset koulu-uhkaukset ovat valitettavasti viikottaisia, ja poliisi joutuu usein turvaamaan koulupäivää näkyvällä läsnäololla oppilaitoksessa.
Kolehmainen sanoi, että poliisilla on nykyään hyvä valmius hoitaa vakavia väkivaltatilanteita oppilaitoksissa. Nyt tekoa ei kuitenkaan pystytty ennaltaehkäisemään.
– Tällaista päivää kuin tänään ei olisi saanut tapahtua, poliisiylijohtaja totesi.
Poliisi otti epäillyn kiinni Helsingin puolella.