”Lapsi, joka potkii pihalla palloa tänään, voi olla huomisen jengijohtaja”

Rikollisryhmät taistelevat asuinalueen vallasta ja käyttävät aseita.
Nuori poliisi sai surmansa ampumavälikohtauksessa Göteborgissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Nuori poliisi sai surmansa ampumavälikohtauksessa Göteborgissa. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Göteborgissa keskiviikkoiltana tapahtunut poliisisurma on pysäyttänyt Ruotsin. Göteborgin Biskopsgårdenissa asuvan Anise Alin mukaan alueella asuvien lasten tulevaisuus on hyvin synkkä.

Alueella asuu Alin mukaan useita vanhempia, jotka yrittävät tehdä kaiken voitavansa, jotta heidän lapsensa eivät päätyisi rikollispiireihin. Moni ei yrityksestä huolimatta kuitenkaan onnistu, koska heillä ei ole asian ratkaisemiseksi oikeita työkaluja.

Biskopsgården sijaitsee Göteborgin Hisingenissä, joka on tunnettu rikollisjengeistään. Väkikohtauksissa käytetään usein väkivaltaa ja aseita.

– Lapset ja perheet ovat kärsineet. Nyt myös poliisi, Ali sanoo Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n haastattelussa.

Monet naisen ystävistä ja tuttavaperheistä ovat muuttaneet alueelta jengirikoksen vuoksi suojellakseen lapsiaan. Myös Ali harkitsee tekevänsä lastensa vuoksi saman, vaikka ei todellisuudessa sitä haluaisi.

Alin mukaan kehitys on jatkunut jo pitkään.

– Lapsi, joka pelaa pihalla ja potkii palloa tänään, voi olla huomisen jengijohtaja. Se saa meidät huolestumaan. Jengirikolliset olivat pieniä poikia kymmenen vuotta sitten, Anise Ali sanoo.

– Et voi tietää mitä tapahtuu kymmenen vuoden kuluttua. Se voi olla juuri minun lapseni, joka tekee tällaisia ​​asioita, tai se voi olla naapurin lapsi. Epävarmuutta on paljon.

Mainos