Ensi- ja turvakotien liiton Nettiturvakodin kokemusten mukaan erityisesti lapset puhuvat kokemastaan väkivallasta ensimmäisen kerran verkkoauttajan kanssa.
– Tietoa, apua ja vertaistukea tarjoavan Nettiturvakodin kävijämäärä on kasvanut lähes kolmanneksella viime vuoteen verrattuna ja kahdenkeskisiä chat-keskusteluja on käyty lokakuuhun mennessä saman verran, kuin viime vuonna yhteensä, kertoo Ensi- ja turvakotien liiton verkkoauttamisen kehittäjä Emmi Juutilainen tiedotteessaan.
Nettiturvakodissa on ollut tänä vuonna keskimäärin 2800 eri kävijää kuukaudessa. Kahdenkeskisiä keskusteluja on lokakuuhun mennessä noin 60, minkä lisäksi apua on annettu netin keskustelupalstoilla ja Nettiturvakodin Facebook-sivun yksityisviestien kautta.
– Netistä haetaan entistä rohkeammin vahvistusta omille tunteille jo siinä vaiheessa, kun epäilee suhteessa olevan jotain vialla tai kun lapsi pohtii, onko isän tai äidin kovakouraiset otteet ja alistavat sanat ihan normaalia käytöstä, sanoo Juutilainen.
Netissä lasten ja nuorten kanssa keskusteltaessa kartoitetaan yhdessä lähipiiriä ja esimerkiksi koulun henkilökuntaa. Juutilaisen mukaan tarkoituksena on löytää edes yksi turvallinen ja luotettava aikuinen, jonka kanssa väkivallan voisi ottaa puheeksi ja joka myös auttaisi lasta.
Nettiturvakodin kahdenkeskisessä chatissa tukea ja rohkaisua antavat verkkoauttajat, jotka ovat Ensi- ja turvakotien liiton turvakotien ja muiden auttamispalveluiden työntekijöitä ympäri Suomea.
– Toisin kuin kasvokkaisissa palveluissa, chatissa kaikki kipeimmätkin kokemukset isketään usein heti pöytään yhtään niitä kaunistelematta. Lisäksi erityisesti lapsista moni kertoo chatissa väkivallasta ensimmäistä kertaa. Aikuiset keskustelijat puolestaan ovat saattaneet elää väkivallan tai sen uhan alla jo useita vuosia, mutta havahtuvat chatissa tilanteeseensa ja päättävät laittaa tälle stopin, Juutilainen kertoo.