Toimeksiannon taustalla on tarve selvittää moottorikelkkailusta suoraan ja välillisesti syntyvien talous- ja työllisyysvaikutusten merkitys alueelle.
Runsaasta keskustelusta huolimatta moottorikelkkailun taloudellisista vaikutuksista ei ole olemassa tutkittua tietoa, mikä vaikeuttaa erityisesti moottorikelkkailun edunvalvontaan ja päätöksentekoon liittyvää argumentointia.
Helmikuussa valmistuvan selvityksen tavoitteena on tuottaa kokonaisvaltainen katsaus ja analyysi moottorikelkkailun aluetaloudellisiin vaikutuksiin. Selvityksessä arvioidaan vaikutuksia yhtäältä työllisyysvaikutusten ja toisaalta tulovaikutusten kautta.
Selvityksen aineistoa kerätään alueen yrityksiin kohdennetuin kyselyin ja puhelinhaastatteluin. Keskeisiä kohderyhmiä ovat moottorikelkkojen valmistukseen, myyntiin, huoltoon sekä niiden hyödyntämiseen palvelutuotannossa keskittyvät yritykset. Lisäksi moottorikelkkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksia arvioidaan myös moottorikelkkailureitistön ylläpidon osalta.
Moottorikelkkailun tuottamia välillisiä taloudellisia vaikutuksia arvioidaan mm. vähittäiskaupan, ravintolapalveluiden ja polttoaineen myynnin näkökulmasta. Selvityksessä huomioidaan myös välillisen kulutuskysynnän tulo- ja työllisyysvaikutukset.