Puolueen ryhmäpuheenvuoron pääministerin ilmoituksesta EU:n huippukokouksesta ja Ukrainan tilanteesta käyttänyt eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie huomautti, että ”vaikka joistain kommenteista voisi luulla”, niin kriisi ei ole Suomessa, eikä Suomi ole konfliktin osapuoli.
– Ratkaisu kriisiin ei myöskään ole Suomen asevarustelun kasvattaminen tai Suomen Nato-jäsenyys, hän sanoi.
Esille heitetyissä taloudellisissa pakotteissa on Lapintien mukaan vaaransa, jotka saattaisivat osua ukrainalaisten ja venäläisten lisäksi erityisesti suomalaisiin, joille kaupankäynti Venäjän kanssa on merkittävämpää kuin useimmille muille EU-maille.
– Kestävä ratkaisu Ukrainan kriisiin ei löydy selkävoitolla, tyrmäyksellä tai kampituksella, vaan neuvottelujen kautta, jossa kaikki osapuolet joutuvat tekemään myönnytyksiä, hän korosti.
Muiden ryhmäpuhujien tapaan myös Lapintie totesi, että Venäjän sotilaalliset toimet Krimin niemimaalla ovat vastoin YK:n peruskirjaa ja kansainvälistä oikeutta.
– Kansainvälistä oikeutta on noudatettava – ei ole Venäjänkään etu, jos vaivalla rakennetut yhteiset säännöt murenevat nyt jauhoina käsiin, hän sanoi.