Primordiaaliset sukusolut ovat munasolujen ja siittiöiden esiasteita. Aiemmin se on onnistunut vain jyrsijöiden kantasoluilla. Nyt se onnistui ensi kertaa ihmisen kantasoluilla.
Tutkijat havaitsivat, että eräs geeni on kriittinen kantasolujen kehityksessä primordiaalisiksi sukusoluiksi. Tutkijoille tuli yllätyksenä, että sama geeni hiirillä ei näytä vaikuttavan kantasolujen kehittymisessä primordiaalisiksi sukusoluiksi.
Tutkimusryhmä osoitti, että primordiaalisia sukusoluja voi myös tehdä uudelleenohjelmoiduista kehittyneistä soluista kuten ihosoluista.
Löydöksellä voi olla merkitystä ihmisten ituradan tutkimisessa sekä hedelmättömyyden ja sukusolujen kasvainten tutkimuksessa.
Tutkimuksesta voi olla myös apua epigeneettisen periytymisen. Epigeneettinen periytyminen tarkoittaa sellaisen informaation periytymistä, joka ei ole koodattuna DNA:han tai RNA:han. Esimerkiksi ruokavalio ja tupakointi saattavat vaikuttaa geeneihin niin sanotun metylaation kautta, jossa molekyylit kytkeytyvät DNA:han ja voimistavat tai vaimentavat geenin vaikutusta.
– Sukusolut ovat ”kuolemattomia” siinä mielessä, että ne luovat pysyvän linkin kaikkien sukupolvien välille, ja kantavat geneettistä informaatiota sukupolvelta toiselle, sanoo tutkimusryhmän johtaja professori M. Azim Surani.
Tutkimus julkaistiin Cell-lehdessä.