Yhteiskoekäytössä testataan eri järjestelmien, kuten kiinteistövalvonnan, turva-automaation, sähkönsyötönvalvonnan, kulunvalvonnan, palosammutusjärjestelmien, varavoiman ja savunpoiston toimintaa erilaisissa poikkeustilanteissa sekä niiden palautuminen normaalitilaan poikkeustilanteen jälkeen.
Yhteiskoekäyttötestit tehdään jokaisella kahdeksalla asemalla sekä ratalinjalla.
Viimeisetkin yhteiskoekäytön testit saatiin Aalto-yliopiston asemalla hyväksytysti tehtyä viime viikolla. Aalto-yliopiston asemalla testattiin lyhyttä ja pitkää sähkökatkoa, tulipalotilannetta laiturilla ja radalla ja tulvaan varautumista.
– Ensimmäinen yhteiskoekäyttö on nyt onnistuneesti tehty. Aalto-yliopiston aseman kokemuksia hyödynnetään muilla asemilla. Tällä viikolla varmistetaan yksittäisten järjestelmien toimivuus ennen yhteiskoekäyttöä Tapiolan ja Keilaniemen asemilla, kertoo Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen.
Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olli Isotalon mukaan testausvaihe vie arvioitua enemmän aikaa, mutta on välttämätön liikenteen aloittamiselle.
– Liikenteen alkamisen ajankohta tarkentuu kolmen aseman yhteiskoekäytön jälkeen, hän sanoo.
Espoon ja Helsingin pelastuslaitokset hyväksyvät testien perusteella turvallisuusjärjestelmien toimivuuden, minkä jälkeen kaupunkien rakennusvalvontaviranomaiset voivat hyväksyä asemien ja ratatunnelien käyttöönoton.
HKL puolestaan tarkistaa, että metroliikenteen ratatekniset turvalaitejärjestelmät ovat kunnossa. HSL päättää matkustajaliikenteen aloittamisesta ja liityntäbussijärjestelmään siirtymisen ajankohdan.