Metron varrella asuvat ja yrittävät suhtautuvat tulevaisuudennäkymiin eri tavoin.
Elokuussa liikennöintinsä aloittava länsimetro johtaa parinkymmenen seutubussilinjan lopettamiseen ja suuren osan korvaamiseen liityntälinjoilla.
Siinä missä joillakin Espoon alueilla elätellään toiveita lisäasiakkaista, Helsingin Kampin kauppakeskuksessa muutokseen suhtaudutaan varovaisemmin.
”Vaikka terminaalikerroksen käyttäjämäärä pienenisi, metrokäyttäjien määrä kasvaa nykyiseen verrattuna. Kokonaisuudessaan kävijämäärä pysyy siis todennäköisesti samalla tasolla”, sanoo kauppakeskuksen johtamisesta ja kehittämisestä vastaava johtaja Esa Mattila.
Sen sijaan Espoossa sijaitsevat kauppakeskukset Ainoa ja Iso Omena odottavat metron myötä lisää kävijöitä.
Espoon maahanmuuttoasioiden päällikkö Teemu Haapalehdon arvion mukaan linja kaventaa Helsingin ja Espoon henkistä etäisyyttä ja saattaa lisätä työssäkäyntiä Espoossa esimerkiksi Itä-Helsingistä.
Joidenkin alueiden asukkaissa suuri muutos herättää myös huolta.
”Kun halutaan metrolle lisää käyttäjiä, rakennetaan lisää asuntoja poikkeusluvilla. Ilman kokonaissuunnittelua tehty tiivistäminen on jo synnyttänyt liikenneruuhkia ja pulaa julkisista palveluista”, sanoo Lauttasaari-seuran puheenjohtaja Katri Penttinen.