Länsimetro avataan liikenteelle elokuussa 2016

Länsimetro osuudella Ruoholahdesta Matinkylään avataan Henkilöliikenteelle elokuussa 2016.

Länsimetron rakentaminen osuudella Ruoholahti-Matinkylä saadaan pääosin päätökseen ensi vuoden lopulla. Kiskojen asennus alkaa helmikuun toisella viikolla 2015 ja metrorata Ruoholahdesta Matinkylään on valmiina liikenteelle tammikuussa 2016. Tämän jälkeen alkavat koeajot.

Matinkylä-Kivenlahti -osuuden työtunnelien louhinta on käynnissä. Tämä osuus valmistuu vuonna 2020, kertoo Länsimetron hallituksen puheenjohtaja Olavi Louko.

Rakentaminen etenee asemilla ja ratalinjalla. Ruoholahti-Matinkylä -linjan asemien betonivaluista on tehty 73 prosenttia. Tunnelien reunaan tulevista tukimuurielementeistä on asennettu 84 prosenttia ja ratasepelöinnistä on tehtynä 13 prosenttia.

– Tähtäämme siihen, että metro avataan liikenteelle 2016 elokuussa. Työt etenevät nyt tehokkaasti ja töissä on 1 200 rakentamisen ammattilaista. Lisäksi Matinkylä-Kivenlahti -osuudella työmaat ovat käynnistyneet ja töissä on jo yli sata työntekijää, kertoo Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen.

Olavi Loukon mukaan automaattimetroon siirrytään 2020-luvulla.

Länsimetro Oy on Espoon ja Helsingin yhteisesti omistama yhtiö, jonka tehtävänä on länsimetron rakentaminen.

Lue myös: Helsinkiin ei tule automaattimetroa

Mainos