Terroristijärjestö Isis rekrytoi länsimaista riveihinsä myös AK47-kivääreitä heiluttelevia naisia. New York Postin mukaan nämä ‘Allahin naarasleijonat’ ovat yhtä verenhimoisia kuin ne miehet, joiden kanssa he menevät naimisiin.
Lännestä Isisin riveihin rekrytoituja naissotilaita arvioidaan olevan jo 600 kappaletta. Naiset lähtevät kasvattamaan seuraavaa sukupolvea. Monet näistä naisista ovat tosiuskovia, joiden mielessä kaikkein verisimmätkin teot tukevat Allahin pyhää työtä. Tavoitteena on palauttaa islamilainen Allahin vanha kalifaatti, jonka jälkeen kaikki voivat elää rauhassa ja harmoniassa.
Jotkut Isis-vaimoista Syyriassa ja Irakissa ovat tehneet listoja terroristeista. Kaikkein vaarallisimmaksi Allahin naarasleijonista on nimetty 49-vuotias Sally Jones. Jones on muslimiksi kääntynyt britti, jonka on kerrottu olevan Britannian erikoisjoukkojen tappolistalla tämän uhattua kuningatar Elisabeth II:a.
Nuorena Jones soitti kitaraa tyttöjen muodostamassa rock-bändissä. Hänet on yhdistetty myös salaliittoon amerikkalaisten tappamiseksi. Hänen kerrotaan myös kasvattavan omaa poikaansa jatkamaan jalanjäljissään.