[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”ehrnroth-profiili-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Meillä on hyvin vähän riistoa mutta paljon vapaamatkustusta. Järjestelmä panee toiset elämään toisten kustannuksella. Se on yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden muoto. Ihmisten pitäisi pystyä omalla työllään ansaitsemaan elantonsa. Järjestelmän pitäisi tukea sitä, mutta Suomen sosiaaliturva tukee passiivisuutta.
Näin väittää kirjailija ja dosentti Jari Ehrnrooth. Väitteeseen sisältyy hänen perusviestinsä, joka kuuluu jotenkin näin: ihminen, kokoa itsesi, koska pystyt parempaan.
– Hyvinvointivaltion tavoitteena on hyvä elämä, johon ollaan tyytyväisiä, mutta tyytyväisyys tappaa kehityksen, hän sanoo Nykypäivälle.
Ehrnrooth kirjoittaa kolumneja Ylen verkkosivuille, ja jokainen niistä synnyttää keskusteluryöpyn. Syyskuun alussa hän kirjoitti, miten Suomen pitäisi Hollannin tapaan siirtyä vakuutuspohjaiseen terveydenhuoltojärjestelmään, ja muutamassa tunnissa 268 ihmistä oli käynyt jättämässä kommenttinsa.
Ehrnrooth sanoo saavansa myös runsaasti sähköpostia. Hän vastaa jokaiselle lähettäjälle, joita voi tulla satoja yhden tekstin jälkeen. Vain törkeyksiin ja uhkauksiin hän jättää vastaamatta. Niitä on ehkä muutama prosentti.
Elokuussa Ehrnrooth julkaisi kirjan Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle. Se on jatkoa kolmen vuoden takaiselle tietokirjalle Hyvintoimintayhteiskunta, jossa hän arvosteli hyvinvointivaltiota. Nyt kohteena on vapaa länsimainen yksilö, jota uhkaa veltostuminen ja kehityksen pysähtyminen.
Ylitä itsesi, käytä lahjojasi, älä alistu, elä vapaana, jalosta elinvoimaasi, Ehrnrooth kehottaa. Vapaus ei ole synnynnäinen ominaisuus vaan päämäärä, jota täytyy tavoitella, hän toteaa.
– Yksimielisyyden tavoittelu, standardit ja yhdenmukaisuuden paine kavahduttavat minua kuin keskiaikaiset kidutuslaitteet, hän kirjoittaa kirjassaan.
Ehrnrooth syntyi 60 vuotta sitten Ilomantsissa, jossa hänen isänsä toimi opettajana ja rehtorina Kivilahden kyläkoululla. Ensimmäiset kymmenen vuottaan hän asui siis koululla erämaajärven rannalla.
Koulu ei kuitenkaan koskaan maistunut hänelle, koska hän oli liian ”itseohjautuva”. Lukion hän jätti kesken ja lähti vapaaehtoisena armeijaan. Siellä kurinalaisuus ei yllättäen tuottanutkaan hankaluuksia, vaan hän viihtyi hyvin.
– Olen aina samastunut urheilulliseen ryhdikkyyteen ja ymmärrän sotiluuden viehätyksen. Onhan siinä jotain äärimmäistä, kun ollaan taistelun kanssa tekemisissä.
Sotilasura olisi hänen sukunimellään sopinut kuvaan – jalkaväenkenraali Adolf Ehrnrooth on samaa sukua, tosin pitää mennä yhdeksän polvea taaksepäin, ennen kuin yhteinen esi-isä löytyy.
Ehrnrooth kertoo, miten sukuyhdistyksen juhlissa oli tapana, että kenraali pitää puheen. Kun Adolf Ehrnrooth ei enää kyennyt tulemaan juhliin, puheenpitäjäksi pyydettiin Jari Ehrnrooth.
– Ne olivat varmaan suurimmat saappaat, joihin olen astunut.
Armeijan jälkeen hän alkoi opiskella rakennusinsinööriksi, mutta totesi parin vuoden jälkeen, että ala on väärä. Hän halusi yliopistoon, mutta koska hän ei ollut ylioppilas, sisäänpääsy vaati ylimääräistä työtä.
Selvisi, että ei-ylioppilas voi päästä erioikeudella Joensuun yliopistoon, mutta hänen pitää saada pääsykokeessa parhaat pisteet. Ehrnrooth otti haasteen vastaan, valmistautui, ja oli pääsykokeen paras. Hän aloitti historian opinnot 1980.
Opiskeluaikoina Ehrnroothissa alkoi kyteä muutos. Hän oli teini-ikäisenä liittynyt vasemmistolaiseen liikkeeseen, koska sieltä löytyivät kiinnostavimmat ajattelijat. Hän tutki marxilaista filosofiaa ja luki Karl Marxin Pääoman kolme osaa kannesta kanteen.
– Marxilainen hegemonia oli vahva. Kaikki kiinnostavimmat intellektuellit olivat taistolaisia, ei ollut muita.
Viimeistään lopputyönsä aikaan hän irtaantui vasemmistolaisuudesta. Hän alkoi tutkia, miksi sosiaalidemokraattinen puolue radikalisoitui vuonna 1918. Gradu hyväksyttiin suoraan lisensiaatintyöksi, ja hän muutti Helsinkiin tekemään väitöskirjaa.
Ehrnrooth sai käsiinsä ainutlaatuisen aineiston. Hän löysi Työväenarkistosta käsinkirjoitettuja lehtiä, joita työväenyhdistysten jäsenet olivat kirjoittaneet ja lukeneet toisilleen kokouksissa.
Ehrnrooth sanoo, että niistä löytyi kansanomainen tajunta ja tunnemaailma. Se oli aivan toisenlainen kuin sosiaalidemokraattisen puolueen virallinen linja, joka oli sitoutunut demokratiaan. Todellisuudessa liike käytti herravihaa voimansa lähteenä, hän sanoo.
– Sieltä löytyi kateudesta kumpuava tuhoamishaluinen viha, kultti, jossa herrat hirtetään ja heidät pistetään kuoliaaksi. Se oli kovaa materiaalia.
Hänen mielestään tätä ei sanota vieläkään ääneen, vaan itsenäisyyden juhlavuonnakin punaisia ja valkoisia käsiteltiin tasapuolisina osallisina.
– Ei tuomita sitä puoluetta, joka irtaantui demokratiasta, ryhtyi valtiopetokseen ja tähtäsi sosialistiseen pakkovaltaan.
Hän sanoo, että suomettumisen aikana, kun Neuvostoliitto rahoitti Suomen kommunisteja, luotiin myytti oikeutetusta vallankumouksesta joka ajoi työväen olojen parantamista.
– Tosiasiassa kansakuntaa vastuullisesti rakentaneet porvarilliset puolueet ajoivat samoja uudistuksia Suomen eduskunnassa jo ennen vallankumousta.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1569412923086{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”ehrnroth-profiili-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Ehrnrooth alkoi 1990-luvulla nyrkkeillä niskavaivojen takia. Yliopiston Kehäpäättelijät-seuran harjoituksiin kuului myös lenkkeily, ja 40-vuotiaana hän juoksi ensimmäisen maratoninsa. Aikaa kului vähän yli neljä tuntia. Joku kaveri sanoi, että kas kun et päässyt alle neljän.
Se lausunto osui kuin nyrkki silmään. Seuraavat vuodet Ehrnrooth uhrasi juoksemiselle ja puolentoista vuoden kuluttua hän juoksi Rotterdamin maratonin jo alle kolmen tunnin. Kovimmassa treenivaiheessa hän juoksi 30 000 kilometriä neljässä vuodessa eli 150 kilometriä viikossa.
Ehrnrooth juoksi jäniksenä naisten maajoukkuemaratoonarien harjoituksissa. Hän lanseerasi harjoituksen nimeltä pitkä kiihtyvä lenkki, ”PKL”, jossa juostaan 30–40 kilometriä vauhtia kiihdyttäen.
PKL on edelleen monien juoksijoiden avainharjoitus. Näin kertoi Ehrnroothille maratonin Suomen mestari Sanna Kullberg, joka veti hänelle yllätyslenkin 60-vuotispäivän aamuna.
Oman maratonennätyksensä 2.51 Ehrnrooth juoksi 47-vuotiaana.
Kaikesta näkee, että Ehrnrooth vaatii itseltään paljon. Niin hän vaatii muiltakin. Hän uskoo individualismiin, mutta vaatii länsimaita uudistumaan. Takana on synkkä 1900-luku kansanmurhineen, joiden takia länsi menetti uskonsa ihmisyyden ideaaliin.
– Uskottiin, että ihminen on luonnostaan hyvä ja hänen sisällään on pyrkimys kohti hyvää. Illuusio romuttui, aiheellisesti.
Ehrnroothin teesi on, että vallitseva liberaali ihmiskäsitys on pohjimmiltaankin väärä. Se perustuu 1700-lukulaiseen ajatukseen, jonka mukaan Luoja on antanut ihmiselle järjen, vapauden ja omantunnon. Tähän nojaa muun muassa YK:n ihmisoikeuksien julistus.
Ehrnrooth sanoo, että evoluutio loi ihmisen, ei luoja. Syntymässä ei anneta muuta kuin biologinen lajiluonto. Järki, vapaus ja omatunto rakennetaan kulttuurilla ja kasvatuksella.
– Filosofisesti katsoen YK:n ihmisoikeusjulistus seisoo savijaloilla.
Hän lisää, että julistuksen tavoitteet eivät toki ole perusteettomia, koska tavoitellaanhan niillä hyviä asioita, kuten sitä, että holokausti ei toistu.
Toiseenkin melkein pyhään julistukseen Ehrnrooth kajoaa. Hän sanoo, että Suomen perustuslaki lupaa liikaa ja sieltä pitää poistaa pykäliä. Hänen mielestään perustuslaissa ei pidä nostaa perusoikeuksiksi taloudellisia, sivistyksellisiä ja sosiaalisia oikeuksia, joiden hoitaminen vaatii paljon resursseja.
– Länsimaissa nämä on yleensä jätetty normaaliin lainsäädäntöön, jota eduskunta voi säätää voimavarojen mukaan.
Hänen mielestään perustuslaki sitoo julkisen vallan liian laajoihin tehtäviin. Ne passivoivat ja ajavat julkistalouden poliittisiin ongelmiin ja kyvyttömyyteen uudistua.
– Laki ja todellisuus eriytyvät tai valtio ajautuu velkaantumiskierteeseen. Se on jo nähtävissä.
Äärioikeiston suosion nousu on synnyttänyt pelon, että 1930-luku toistuu. Ehrnrooth sanoo, että ei kannata pelätä, koska historia menee aina eteenpäin eikä mikään toistu.
– Jos pelkäämme 30-lukua, juuri sen vuoksi tapahtuu jotain muuta, jota emme osaa pelätä. Paha tapahtuu siksi, että sitä ei osata pelätä.
Populismin aalto kertoo kuitenkin, että jokin muuttuu. Overtonin ikkuna aukeaa eli politiikan kehys avartuu. Se tarkoittaa, että kielletyt aiheet muuttuvat sallituiksi. Ennemmin tai myöhemmin keskustelu johtaa muutoksiin.
Vanhat puolueet eivät pidä populismin noususta, koska se uhkaa niiden asemaa. Ehrnrooth sanoo, että jos vanhat puolueet toimivat viisaasti, ne omaksuvat populistien sanoman ja tekevät siitä järkevämmän version, minkä seurauksena populismi kuihtuu.
– Näin on käynyt Tanskassa, jossa jopa demarit kannattavat tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Ehrnrooth itse rajoittaisi turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden oikeutta sosiaaliturvaan ja muihin perusoikeuksiin. Hänen mielestään valtion talous ei kestä sitä, että teoriassa kuka tahansa ihmiskunnan jäsen voi muuttaa Suomeen ja saada asuinpaikan perusteella kaikki perusoikeudet, vaikka ei edes pyrkisi vastuulliseksi kansalaiseksi.
Toisaalta Ehrnrooth sanoo, ettei hän ole uusnationalisti, vaan hän houkuttelisi Suomeen taitavaa työvoimaa.
– Me tarvitsemme hyviä työntekijöitä, mutta emme sellaisia joita pitää suurella vaivalla sopeuttaa ja kouluttaa.
Ratkaisuksi hän tarjoaa pisteytysmallia, jollaista käyttävät esimerkiksi Kanada, Australia ja Uusi-Seelanti. Tämä olisi järkevämpi versio perussuomalaisten tiukasta linjasta.
– Perussuomalaisia ei ole pantu vastuuseen heidän epärealistisesta talouslinjastaan. Ikäkohortteihin vilkaisemalla tajuaa, että me tarvitsemme työperäistä maahanmuuttoa, jotta saamme esimerkiksi eläkkeet maksetuiksi. Meidän velvollisuutemme on pitää huolta siitä, että yhteiskuntamme voi kehittyä.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row]