Länsi-Savo: Parhaimmillaan yli 90 kuntaa kielsi keskioluen

Keskioluen myynnin ja anniskelun kieltoaalto Suomen kunnissa alkoi 1974.

Länsi-Savo kertoo Etelä-Savon ainoasta kunnasta, joka kielsi keskioluen. Se oli Pertunmaa, jossa keskiolutta ei saanut vuosina 1975-81.

Kiellon aikana myymäläautotkin ajoivat olutkorit pillossa peiton alla Pertunmaan läpi. Monet pertunmaalaiset ajoivat bussin perässä naapurikunnan puolelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pertunmaa luopui olutkiellosta 1981 valtuuston äänin 12-9. Kunnanhallituksen mukaan rahaa virtasi pois kunnasta ja kauppiaat olivat epäoikeudenmukaisesti naapurikuntia huonommassa asemassa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suomessa oli kaikkiaan noin 90 kuntaa, joissa keskiolut kiellettiin. Suurin osa sijaitsi Pohjanmaalla ja Pohjois-Suomessa maatalousvaltaisissa pitäjissä.

Keskiolut oli vapautettu 1969. Vielä tuolloin vain kaksi kuntaa kielsi myynnin ja anniskelun alueellaan. Kieltoaalto alkoi 1974.

1980-luvulla kieltoja peruttiin nopeasti ja viimeisenä Suomessa kiellosta luopui 1995 pohjalainen Luoto.

Mainos