Langattomat kuulokkeet ovat vallanneet markkinat, mutta vanha kuulokejohto tarjoaa yhä etuja, joihin Bluetooth ei aina pysty. Langallisia kuulokkeita ei tarvitse ladata, äänessä on vähemmän viivettä ja hyvän äänen voi saada huomattavasti halvemmalla.
Saksalainen Stern kertoo langallisten kuulokkeiden näkyvän jälleen entistä enemmän niin kaduilla kuin julkisuuden henkilöiden korvilla. Niitä ovat käyttäneet viime aikoina esimerkiksi Zendaya, Bella Hadid, Drake, Justin Bieber ja Cristiano Ronaldo.
Osittain kyse on muodista. 1990- ja 2000-lukujen tyylien paluu on nostanut myös Discmanien ja iPodien aikakaudelta tutun kuulokejohdon takaisin esiin.
Käytännön syitä johdon valitsemiseen on kuitenkin useita.
1. Lataamista ei tarvita
Tavallisten langallisten kuulokkeiden ehkä selvin etu on se, ettei niissä ole erikseen ladattavaa akkua. Ne ovat käyttövalmiina heti, kun ne kytketään puhelimeen, tietokoneeseen tai muuhun yhteensopivaan laitteeseen.
Langattomien kuulokkeiden käyttö puolestaan loppuu viimeistään akun tyhjentyessä.
2. Ääni ei kulje Bluetoothin kautta
Bluetooth-yhteyden tiedonsiirtokapasiteetti on rajallinen, minkä vuoksi ääntä voidaan joutua pakkaamaan ennen sen lähettämistä kuulokkeisiin.
Langallinen yhteys välttää tämän langattoman siirron rajoituksen. Siksi johtoa käytetään edelleen myös erittäin kalliissa kuulokkeissa, joissa tavoitellaan mahdollisimman häviötöntä äänenlaatua.
3. Viive on pienempi
Bluetooth voi aiheuttaa pienen viiveen kuvan ja äänen välille. Ero ei välttämättä haittaa musiikin kuuntelua, mutta sen voi huomata esimerkiksi peleissä, videopuheluissa sekä elokuvia ja sarjoja katsottaessa.
Langallinen yhteys poistaa käytännössä yhden viivettä aiheuttavan välivaiheen.
Myös mikrofonin äänenlaatu voi etenkin edullisissa langattomissa kuulokkeissa jäädä langallista vaihtoehtoa heikommaksi.
4. Hyvää ääntä saa halvemmalla
Langattomiin kuulokkeisiin tarvitaan akun lisäksi elektroniikkaa langattoman yhteyden hoitamiseen. Langallisten kuulokkeiden rakenne on yksinkertaisempi.
Sen vuoksi jo edullisilla langallisilla kuulokkeilla voi saada varsin hyvän äänenlaadun ilman, että rahaa kuluu langattoman tekniikan vaatimiin osiin.
Langattomat kuulokkeet eivät sinänsä ole uusi keksintö. Ensimmäisiä ilman johtoa toimineita malleja valmistettiin jo 1960-luvulla radiotekniikan avulla. Ensimmäiset Bluetooth-kuulokkeet tulivat markkinoille vuonna 2004, mutta niiden äänenlaatu soveltui tuolloin lähinnä puheluihin.
Perinteisten langattomien kuulokkeiden paluussa ei ole kyse siis pelkästä nostalgiasta, vaan ne päihittävät edelleen muutamissa konkreettisissa asioissa langattomat vaihtoehdot.