Lämpenevät vedet vetävät ahvenkaloja pohjoiseen

Ahven, kiiski, särki ja säynävä valloittavat ilmaston lämpenemisen myötä yhä pohjoisempia vesistöjä, kertoo tutkija Kimmo Kahilainen Helsingin yliopistosta.

Kahilainen ryhmineen tutkii ilmastonmuutoksen vaikutuksia arktisten järvien kalastoon ja niiden elinympäristöön. Tutkimushanke on osa Suomen Akatemian ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja hallintaa käsittelevää tutkimusohjelmaa.

Lämpötilan nousulla on vaikutuksia myös pohjoisen kalastoon. Kasvukauden pidentyminen parantaa erityisesti lämpimän veden ahvenkalojen elinmahdollisuuksia pohjoisen vesistöissä.

– Viimeisen 30 vuoden aikana ja erityisesti 2000-luvulla avovesikauden ilman lämpötila on noussut Torniosta Kilpisjärvelle ulottuvalla alueella. Ahventa, kiiskeä, särkeä ja säynävää ei ole aiemmin ollut kaikkein kylmimmissä vesissä. Vesistöjen lämpeneminen edistää niiden siirtymistä yhä pohjoisemmaksi, hän sanoo.

Valloittaja uhkaa pohjoisen siikaa

Pohjoisissa vesissä puurajan alapuolella merkittävin kala on siika, jonka elämään pohjoiseen hiipivät tulokaslajit erityisesti vaikuttavat.

– Ahven ja siika kamppailevat ravinnosta erityisesti rantavesissä. Ahven myös riittävän isokokoiseksi kasvettuaan alkaa syödä pikkusiikoja ravinnokseen. Pohjoisten järvien rantavesiä hallitsevan pohjasiian elintilaa uhkaa myös yöaktiivinen kiiski, joka on erityisen tehokas pohjakala, tunnettu mätirosvo ja reipas lisääntyjä, Kahilainen kertoo.

Poimintoja videosisällöistämme

Tutkijat pyrkivät muodostamaan kokonaisnäkemyksen arktisten järvien tilanteesta analysoimalla muun muassa vesistöjen syvyyskäyriä, ravinto- ja pohjaeläinnäytteitä sekä suorittamalla koekalastuksia.

– Olemme edenneet kenttätutkimuksessamme Kilpisjärveltä Muonioon saakka. Kilpisjärven seudulla siian osuus koekalastuksessa on noin 90 prosenttia, Muoniossa enää 5–10 prosenttia. Muonion alue on jo ahvenkalavaltaista ja erityisesti kiiski valtaa alaa siialta, Kahilainen kertoo.

Myös särki lisääntyy Muonion korkeudella. Särki kilpailee tehokkaasti ravinnosta ahvenen kanssa sameissa vesissä, mutta vuorovaikutuksesta siian kanssa ei vielä tiedetä tarpeeksi. Kahilaisen tutkimusryhmä perehtyy asiaan tulevana kesänä.

Lämpenevien vesien myötä Pohjois-Lapin lajiköyhät kalavedet saavat uusia tulokkaita, jotka muokkaavat vesistöjen kalarakennetta. Vanhat lajit eivät Kahilaisen mukaan heti katoa, mutta tulevaisuudessa tulokaslajit voivat vallata alaa myös kaikkein viileimpien vesien nieriältä.

Tutkijat etsivät uusia keinoja ilmastonmuutoksen hidastamiseen, ja vaikuttavat myös sopeutumistoimenpiteiden kehittämiseen.

– Teemme yhteistyötä muun muassa Metsähallituksen kanssa nieriäkantojen säilyttämiseksi. Kalakantojen hoitotoimenpiteillä voidaan hidastaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Särkeä ja kiiskeä voidaan vähentää kalastuksella ja petokalojen määrää säätelemällä. Joka tapauksessa tulokaslajien aiheuttamat vaikutukset vaativat pitkäjänteistä seurantaa ja tutkimusta, Kahilainen kertoo.

Mainos