Vuodenvaihteessa voimaan tullut yksityistielain uudistus lupaa hyvää uhanalaisille vaelluskaloille kuten lohelle ja taimenelle, arvioi ympäristöjärjestö WWF.
Vesivoimapatojen lisäksi kalojen kutuvaellus katkeaa usein jokien ja purojen ylitysrakenteisiin, kuten tie- ja siltarumpuihin. WWF:n sisävesivastaavan Elina Erkkilän mukaan harmittoman oloinen rumpurakenne voi pysäyttää kalojen etenemisen yhtä tehokkaasti kuin vesivoimalan monimetrinen betonipato.
– Pienille kaloille riittää jo muutaman senttimetrin korkuinen este. Rummut ovat usein yksinkertaisesti liian korkealla. Niiden edustalle on myös usein kasattu kiviä, joilla pyritään suojaamaan uoman pohjaa, mutta jotka estävätkin kaloja ottamasta vauhtia hyppyynsä. Rumpu voi myös olla liian kalteva, jolloin vesi virtaa sen läpi niin voimakkaasti, että kalat eivät jaksa uida vastavirtaan, Erkkilä kertoo tiedotteessa.
Suomessa on WWF:n mukaan arviolta 30 000 nousuesteenä toimivaa tie- ja siltarumpua. Niiden taakse jää tuhansia kilometrejä vaelluskalojen elin- ja lisääntymisympäristöjä.
Lakimuutoksen myötä vaelluskalojen esteetön kulku on merkittävä peruste kunnostustoimiin myönnettäville valtionavustuksille. Esimerkiksi tierumpu voidaan kunnostuksen yhteydessä vaihtaa suurempaan ja asentaa uoman pohjaan, jolloin kalat voivat jatkaa vaellustaan sen läpi.
Esteiden vähentäminen ei WWF:n mukaan kuitenkaan yksin riitä pelastamaan vaelluskaloja, sillä jokia ja puroja on vuosikymmenien ajan perattu, padottu ja ruopattu. Pahin tilanne on eteläisessä Suomessa, jossa enää muutama prosentti virtavesistä on luonnontilaisia. Kalojen lisäksi kärsivät esimerkiksi ravut, simpukat, vesisammaleet ja saukot.
– Lakimuutos on arvokas välietappi kärsineen virtavesiluonnon elvyttämisessä. Samalla se osoittaa hienosti, että kestämättömän tilanteen muuttamiseksi löytyy poliittista tahtoa. Uhanalaiset virtavedet ja niistä riippuvaiset lajit tarvitsevat kuitenkin apuamme vielä pitkään. Esteiden poistamisen lisäksi ennallistamme jokia ja puroja esimerkiksi rakentamalla vaelluskaloille kutusoraikkoja ja poikasalueita yhdessä eri tahojen kanssa, Erkkilä kertoo.