Sisäministeriön poliisiosaston ylijohtajan Risto Lammin mielestä poliisin oikeutta saada potilastietoja terveydenhuollosta pitäisi lisätä. Kyse on hänen mukaansa vakavan rikoksen uhrien turvasta.
Poliisilla on nykyisin sosiaalihuollon puolella laajempi tiedonsaantioikeus kuin terveydenhuollossa.
– Yhteiskunnan turvallisuustarpeiden näkökulmasta voisi olla perusteltua saada terveydenhuollon säädökset vastaamaan paremmin jo sosiaalihuollon alalla tehtyjä säädöksiä, hän kirjoittaa blogissaan.
Sosiaali- ja terveysministeriö ja sisäministeriö ovat jo tehneet lakimuutoksesta alustavia luonnoksia.
– Nyt kaavaillussa uudistuksessa poliisilla ei olisi koskaan pääsyä potilaskertomukseen, mutta poliisi voisi pyytää terveydenhuollon ammattilaiselta tietoa rajatuissa tilanteissa, Lammi kertoo.
Terveydenhuollon ammattilainen tekisi arvioinnin ja antaisi vain asiassa välttämättömät tiedot lausuntona eikä esimerkiksi potilaskirjaa luovuttamalla. Useissa tilanteissa riittäisivät henkilöllisyys- tai olinpaikkatiedot, kuten esimerkiksi kadonneen etsimistä varten.
Lisäksi terveydenhuollon ammattilainen voisi antaa oma-aloitteisesti poliisille tietoja, jos hänelle on syntynyt huoli henkilöstä ja tämän mahdollisuudesta syyllistyä väkivallantekoon.
– Tavanomaisten rikosten selvittäminen ei oikeuttaisi poliisia terveystietojen saamiseen. Tietoja voisi saada, jos kyseessä olisi sellaisen vakavan rikoksen uhka, josta voi saada neljän vuoden tuomion, Lami painottaa.
Jo nykyisenkin lain perusteella terveydenhuollon henkilöstöllä on oikeus ilmoittaa poliisille potilastietoja henkeen tai terveyteen kohdistuvan uhkan arviointia ja uhkaavan teon estämistä varten.
– Terveydenhuollossa ilmoitusoikeus poliisille ei ole toiminut toivotulla tavalla, sillä pykälän merkitystä ei ole ymmärretty, Lammi toteaa.
Sen sijaan sosiaalihuollossa viranomaisten välinen tiedonvaihto on hänen mukaansa toiminut kohtuullisen hyvin.
– Kunnes uudet mahdolliset säädökset saadaan käyttöön, myös koulutusta kannattaa lisätä. Näin nykyiset säädökset voitaisiin saada tehokkaammin ja yhdenmukaisemmin käytäntöön. Myös perheväkivaltaan liittyvien ilmiöiden tunnistaminen on tärkeää ja tähänkin koulutukseen on panostettava, Lammi esittää.
Esimerkkejä tiedonsaannin ongelmista
Lammi kertoo blogissaan neljä esimerkkiä poliisin kohtaamista haasteista.
- Naapuri ilmoittaa poliisille kadonneesta henkilöstä, jolla ei ole omaisia. Poliisi käynnistää laajat etsinnät, mutta sairaalasta ei saada tietoa, onko henkilö toimitettu sairaalaan.
- Potilas on pahoinpidellyt toisen potilaan hoitolaitoksessa, mutta sairaala ei luovuta tekijän henkilötietoa poliisille. Poliisi saa kuitenkin tiedon tekijästä, jos sama teko kohdistuu hoitajaan. Tämä asettaa rikoksen uhrit keskenään eriarvoiseen asemaan.
- Tapahtui perhesurma. Jälkikäteen kävi ilmi, että eri viranomaiset olivat kirjanneet perheväkivaltaan viittaavia tapahtumia. Yksittäiset tilanteet eivät kuitenkaan olleet herättäneet viranomaisten huomiota, kun perheen kokonaistilannetta ei arvioitu yhdessä missään.
- Vakavista rikoksista rangaistukseen tuomitsematta jätetty henkilö on tahdosta riippumattomassa mielenterveyshoidossa. Hänen lomatiedoista tai laitospaikasta poistumisesta ei ilmoiteta poliisille, vaikka väkivallan uhka ei olisi poistunut ja vapautuessaan on syytä epäillä hänen aiheuttavan vakavan väkivallan uhan.