Lakimiesliitto kiittelee uutta virastoa – ”tärkein oikeuspoliittinen päätös vuosikymmeniin”

Suomen Lakimiesliiton hallituksen puheenjohtaja Antero Rytkölä on erittäin tyytyväinen siihen, että Suomeen perustetaan tuomioistuinvirasto.

Oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi viraston perustamisesta XLV Lakimiespäivillä Helsingissä perjantaina.

– Tämä on todella tärkeä asia tuomioistuinlaitoksen riippumattomuuden ja tuomioistuinten toiminnan kehittämisen kannalta. Kyseessä on viime vuosikymmenten tärkein oikeuspoliittinen päätös, Antero Rytkölä kehuu.

Lakimiesliitto sanoo jo pitkään pitäneensä esillä tuomioistuinlaitoksen toiminnan kehittämiseen ja organisointiin keskittyvän viraston perustamisen tarvetta.

– Lakimieskunta on seissyt käytännössä yksimielisenä hankkeen takana. On tärkeää, että meidän ääntämme on kuunneltu ja poliittinen tahtotila perustamishankkeen toteuttamiseksi on vihdoin löytynyt. Tulemme tukemaan kaikin tavoin hankkeen maaliin viemistä, Rytkölä lupasi.

Hänestä on ensiarvoisen tärkeää, että virastolle turvataan riittävä rahoitus, jotta se pystyy toteuttamaan tehtäväänsä tuomioistuinlaitoksen toiminnan kehittäjänä ja tehostajana.

– Riittävästi rahoitettuna ja järkevästi organisoituna uskon, että virasto maksaa itsensä takaisin tuomioistuinlaitoksen tuottavuuden kasvuna jo melko nopeasti, Rytkölä uskoo.

Mainos