Lakiehdotuksen mukaan kiinteistöjen jätevesijärjestelmä olisi pääsääntöisesti kunnostettava tiettyjen remonttien yhteydessä. Määräaikaan sidottu olisi ainoastaan vesistön tai meren läheisyydessä tai pohjavesialueella olevan kiinteistön jätevesijärjestelmän kunnostus.
– Uudistuksen tavoitteena on kohtuullistaa jätevesisääntelyä. Herkillä alueilla on edettävä nopeasti, mutta etäämpänä vesistä luovutaan määräaikaan sidotusta remontista. Toivon, että ratkaisu koetaan maalaisjärkeen istuvaksi, sanoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).
Esityksen mukaan jätevesijärjestelmä pitäisi kunnostaa perustason puhdistusvaatimuksen mukaiseksi vasta silloin, kun kiinteistöllä tehdään tiettyjä remontteja. Tämä koskee kiinteistöjä, jotka sijaitsevat yli sadan metrin päässä vesistöstä tai merestä, ja jotka eivät sijaitse vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella.
Jätevesijärjestelmän kunnostamista edellyttäviä remontteja olisivat muun muassa vesikäymälän rakentaminen, talousjätevesijärjestelmän uusiminen tai rakennuksen rakentamiseen verrattavissa oleva korjaus- ja muutostyö. Jätevesiremontin ajankohta määräytyisi näissä tilanteissa kiinteistökohtaisesti.
Ranta- ja pohjavesialueilla runsas kolme vuotta aikaa
Enintään sata metriä vesistöstä tai merestä sijaitsevilla sekä vedenhankintakäytössä olevalla tai siihen soveltuvalla pohjavesialueella olevien kiinteistöjen pitäisi ehdotuksen mukaan täyttää puhdistusvaatimus viimeistään 31. lokakuuta 2019 mennessä.
Kunnan toimivaltainen viranomainen voisi myöntää edelleen kiinteistökohtaisen poikkeuksen määräajan noudattamisesta, jos jätevesien määrä olisi huomattavan vähäinen tai kustannukset muodostuisivat kohtuuttomiksi.
Nykyisen sääntelyn mukaan poikkeus voidaan myöntää ainoastaan, mikäli molemmat kriteerit täyttyvät eli kustannusten on oltava kohtuuttomia ja jätevesien määrän vähäinen.
Huussi ja kantovesi – ei yleensä velvoitteita
Kaikkien haja-asutusalueilla sijaitsevien kiinteistöjen omistajien ei tarvitse alkaa suunnitella jätevesijärjestelmänsä uusimista. Tällainen tilanne on niillä kiinteistöillä, joilla on vain kantovesi ja kuivakäymälä, jos tästä ei aiheudu pilaantumisen vaaraa.
Samoin kunnostusta ei tarvita, jos kiinteistö liitetään viemäriverkostoon tai toiminnalla on tarvittava ympäristölupa tai kiinteistöllä on jo säännökset täyttävä jätevesijärjestelmä.
Ikävapautus, joka säädettiin edellisessä laissa, on edelleen voimassa. Näin ollen järjestelmää ei tarvitse uusia, jos kyse on 9.3.2011 olemassa olleesta käyttökuntoisesta jätevesijärjestelmästä ja vakituisesti asuva kiinteistön haltija tai haltijat ovat viimeistään mainittuna päivänä täyttäneet 68 vuotta.
Kunta voi asettaa tiukempia vaatimuksia
Kunta voi ottaa huomioon paikalliset olosuhteet ja antaa ympäristönsuojelulain perustason puhdistusvaatimusta tiukempia määräyksiä. Tällaisia paikallisiin ympäristöoloihin perustuvia ympäristönsuojelumääräyksiä on noin 200 kunnalla.
Silloin kun lain vaatima puhdistusvaatimus tulee voimaan, täytyy kiinteistön omistajan ottaa huomioon myös kunnan, mahdollisesti tiukemmat, puhdistustasovaatimukset.
Jos kiinteistön omistajalle myönnetään lakiperusteinen poikkeus määräajan noudattamisesta, hänen ei tarvitse erikseen hakea poikkeusta kunnan ympäristönsuojelumääräyksistä.