Alkoholittomasta vaihtoehdosta esitetään pakollista – mistä löytyy alkoholiton konjakki?

Eduskunta väitteli lakialoitteesta, joka pakottaisi ravintolan tarjoamaan joka tuoteryhmästä myös alkoholittoman vaihtoehdon.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanuksen lakialoitteen on allekirjoittanut 28 kansanedustajaa. He muuttaisivat alkoholilakia niin, että siinä olisi seuraava kohta:

”Anniskelupaikassa tulee olla saatavana riittävä valikoima mietoja alkoholijuomia sekä kohtuuhintaisia alkoholittomia juomia. Anniskelupaikan alkoholijuomavalikoiman tuoteryhmistä tulee olla saatavilla myös kuhunkin tuoteryhmään kuuluva alkoholiton vaihtoehto. Tuoteryhmään kuuluvaa alkoholitonta vaihtoehtoa ei vaadita, mikäli tällaista ei ole markkinoilta saatavilla.

Aloitetta käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa torstai-iltana.

– Eikö olisi nykyaikaa ja tätä päivää, että erilaisille kuluttajille, myös meille, jotka haluaisimme niitä alkoholittomia vaihtoehtoja, olisi tarjolla muutakin kuin vettä, limpparia tai useasti sitä ehkä jo vähän kärventynyttä kahvia, Sari Tanus esitteli aloitetta.

Keskustan Mikko Savola oli aloitetta vastaan.

– Kyllä kieltämättä melko lailla absurdilta tuntuisi se, että meillä ravintolayrittäjät velvoitettaisiin tarjoamaan joitakin tiettyjä juomia. Kyllähän se vain niin on, että sen mukaan, mitä tuotteita ostetaan, niitä myös tarjolle sinne ravintoloihin tuodaan. Ja kyllähän tuo alkoholittomien vaihtoehtojen laajuus on lisääntynyt erittäin paljon tässä viime vuosien aikana, Mikko Savola sanoi.

Savola arvosteli Tanusta siitä, että ”taas on tämä kuluttajan oma vastuu jätetty aivan sivuseikaksi”.

Sari Tanus vastasi, että alkoholittoman vaihtoehdon valitsevan kuluttajan huomioiminen tuntuu hänestä normaalilta käytännöltä.

– Useimmiten nainen tietää, jos on raskaana, useimmiten ihminen tietää, jos käyttää joitakin lääkkeitä tai jos on jotenkin sairaana sillä tavalla, että alkoholi ei sovi tilanteeseen. Sen sijaan useinkaan ei ole tiedossa, mitä sieltä kuppilasta tai ravintolasta saa, Sari Tanus sanoi.

– Mutta ei sitä lailla voi määrätä, Mikko Savola huusi salista.

Poimintoja videosisällöistämme

Savola kauhisteli lakialoitteen vaatimusta, että kuhunkin tuoteryhmään kuuluva alkoholiton vaihtoehto tulee olla.

– Nyt kun mietitään sitten, mitä kaikkia alkoholijuomia meillä on – olutta, siideriä, breezeriä, lonkeroa, kossua, viskiä, konjakkia ja niin edelleen, kaiken maailman, mitä on – niin kyllähän käytännössä tämmöisen aloitteen läpimeno tarkoittaisi sitä, että sitten rupeaisi valikoima pienenemään myös sieltä toiselta puolelta, Mikko Savola huomautti.

– Kyllähän tässä yrittäjän vapaus yrittää on kaikista avainasemassa. Se on hyvä asia, että sieltä alkoholittomia vaihtoehtoja löytyy, siitä ollaan varmasti aivan samaa mieltä. Jokainen meistä tykkää välillä sen ottaa, mutta emme me voi pakottaa yrittäjää siihen, että jotkut tietyt tuoteryhmät on sieltä vain löydettävä.

Kun esimerkiksi alkoholitonta konjakkia ei ole olemassakaan, saattaisi tekstimuotoilu merkitä lisäongelmia alkoholitonta ratkaisua etsittäessä.

Sari Tanus vastasi Savolalle, että ”todella alkoholittomia kossuja tai alkoholittomia konjakkeja ja niin edelleen ei löydy, ja tässä sanottiinkin kyllä niin, että jos sellaisia ei ole, niin ei tarvitse yrittää jostakin hankkia tai ruveta tekemään”.

Tanuksen mukaan ”edistykselliset, aikaansa seuraavat ravintoloitsijat” toteaisivat, ettei uusi vaatimus muuta millään tavalla heidän toimintaansa, koska heillä on jo ”se alkoholiton olut, alkoholiton siideri ja alkoholiton puna- ja valkoviini, kun tässä oli, että tiettyihin isoihin tuoteryhmiin liittyen olisi yksi alkoholiton vaihtoehto”.

Myös muun muassa keskustan Hannakaisa Heikkinen ilmoitti, ettei voi kannattaa lakialoitetta.

– Tämä hallitus on päinvastoin pyrkinyt purkamaan turhaa byrokratiaa. Edustaja (Päivi) Räsänen kuvasi, miten tällä hetkellä alkoholilaissa määrätään miedoista alkoholijuomista ja alkoholittomista. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että se riittää, ja loput siitä, minkälaisen tarjonnan yrittäjä muodostaa, muodostuu siinä kanssakäymisessä, kuinka asiakkaat haluavat erilaisia tuotteita ja yrittäjä niihin haluaa vastata, Hannakaisa Heikkinen sanoi.

Mainos