Eduskunta käsitteli viikolla esitystä lasten päivähoitolaista annetun lain muuttamiseksi. Kansanedustaja Jouko Skinnari (sd.) muisteli, miten hän toimi syksyllä 1972 eduskunnan sosiaalivaliokunnan sivutoimisena sihteerinä, kun nykyistä päivähoitolakia tehtiin.
– Tämähän oli sosialidemokraattisen vähemmistöhallituksen merkittävä esitys, ja näyttää siltä, että sosialidemokraatteja aina tarvitaan, kun lasten asioita hoidetaan. Silloin tärkeänä tavoitteena oli, että naiset kotoa saatiin töihin, suomalaiseen työelämään, Jouko Skinnari sanoi.
Hänen mukaansa ulkomaisesta työvoimasta käydyn keskustelun myötä ”päädyttiin siihen, että tämä oli silloin parempi ratkaisu”. Pääjohtaja Alli Lahtinen järjesti pikakoulutusta ”niin että tämä saatiin sadoille tuhansille naisille mahdolliseksi”.
– Erikoista oli se, että suomalaisia valtuuskuntia kävi Neuvostoliitossa ja DDR:ssä katsomassa, minkälaisia nämä mallipäiväkodit olivat. Mallipäiväkodit olivat hyviä, ja sen mukaan näitä osittain tehtiin, vaikka se kokonaisuus ei kummassakaan maassa ollut hyvä, Skinnari kertoi.
Keskustan Timo V. Korhonen totesi, että Skinnarin paljastama mallin ottaminen 70-luvulla Neuvostoliitosta ”vähän hätkähdytti”.