”Laki on muotoutunut pelkäksi irtisanomislaiksi” – STTK vaatii yt-lain uudistamista

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK esittää yhteistoimintalainsäädännön kokonaisuudistusta.

Tavoitteena on merkittävä rakenteellinen uudistus, joka muodostuu kahdesta kokonaisuudesta.

Toisen kokonaisuuden muodostaisi laki yritystoiminnan muutoksista (nykyisen yt-lain luvut 6-8: tuotannon uudelleenjärjestelyt, liikkeenluovutus ja työvoiman vähentäminen), jonka sisältö säilyisi pääosin entisellään tai siirrettäisiin osaksi työsopimuslakia.

Toinen kokonaisuus muodostuisi jatkuvan vuoropuhelun ja aidon yhteistoiminnan, työhyvinvoinnin edistämisen sekä osaamisen kehittämisen teemoista. Niiden osalta tulisi säätää kokonaan uusi laki työpaikan toiminnan kehittämisestä, sitä koskevista oikeuksista ja velvollisuuksista. Uuden lain soveltamisala ulottuisi kaikille työpaikoille ja sektoreille.

STTK:n hallitus hyväksyi tiistaina yhteistoimintalainsäädännön uudistamiseen liittyvät järjestön tavoitteet. STTK-laiset liitot ovat sitä mieltä, että nykyinen yt-laki ei käytännössä toimi ja on tullut tiensä päähän.

– Työnantajalle laki on hallinnollisesti raskas ja vaikeaselkoinen. Nykylaki laki painottaa muotoseikkoja ja määräaikoja, jolloin on selvää, että se ei kannusta eikä myöskään riittävästi velvoita aitoon yhteistoimintaan. Laki on muotoutunut pelkäksi irtisanomislaiksi, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola (sd.) sanoo.

– Lain alkuperäiset tavoitteet työnantajan ja työntekijän vuorovaikutuksen edistämiseksi, työntekijöiden tiedonsaannin parantamiseksi ja pyrkimykset yhteistyössä kehittää työpaikan toimintaa ja työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa yrityksen päätöksiin ovat hautautuneet, Palola katsoo.

STTK perustelee kokonaisuudistusta sillä, että nykyistä lakia ei pienillä sirpalemaisilla uudistuksilla tai pelkällä asennemuutoksella saada käytännössä toimivaksi. Tätä on yritetty jo kymmenen vuotta edellisen kokonaisuudistuksen jälkeen eikä laki vastaa tarkoitustaan.

– Niitäkin tarvitaan, mutta ennen kaikkea tarvitaan STTK:n esittämä yhteistoimintalainsäädännön kokonaisuudistus, jolla luodaan riittävät ja toimivat oikeudet ja velvollisuudet edistämään työpaikkojen menestymistä. Yhteistoiminnan, osaamisen ja työhyvinvoinnin edistämiseksi on toki myös kehitettävä työ- ja virkaehtosopimuksia, Palola esittää.

STTK väittää, että yhteistoimintalainsäädännön uudistamisella luodaan myös tosiasialliset mahdollisuudet paikallisen sopimisen edistämiseen käytännössä.

– Tarvitsemme parempaa johtamista. Lisäämällä henkilöstön tietoisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia, osaamista ja työhyvinvointia vahvistamme luottamusta ja työpaikkojen kilpailukykyä. Kun työpaikoilla voidaan ennakoida muutoksia luottamuksen ilmapiirissä ja kehittää työpaikan toimintaa yhdessä, työmarkkinoiden muutoksiin on helpompi sopeutua ja myös työurat saadaan nykyistä pidemmiksi, Palola uskoo.

Mainos