Laivojen rikkipäästöt huimassa laskussa Itämerellä

Itämerellä vuonna 2015 voimaan tullut polttoaineen rikkipitoisuusmääräysten tiukennus on tuottanut tulosta.

Ilmatieteen laitoksen Trafille tekemästä raportista selviää, että rikkipäästöt ovat laskeneet Itämeren alueella merkittävästi.

Laivojen polttoaineiden suurin sallittu rikkipitoisuus on vuoden 2015 alusta lähtien ollut 0,1 prosenttia, kun aikaisempi raja oli 1,0 prosenttia.

– Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että alusten polttoaineen rikkipitoisuuden alentaminen on tuottanut tulosta. Vuonna 2015 rikin oksidien päästöt laivoista olivat 10 300 tonnia ja pienhiukkaspäästöt 10 400 tonnia. Verrattuna vuoteen 2014 kyseiset päästöt ovat alentuneet 88 prosenttia rikin oksidipäästöjen ja 36 prosenttia pienhiukkaspäästöjen osalta, sanoo Trafin johtava asiantuntija Jorma Kämäräinen.

Oma vaikutuksensa rikkipäästöjen vähenemisen varmentamiseksi on myös ollut Trafin satamavaltiotarkastajien suorittamalla laivojen polttoaineiden rikkipitoisuuden valvonnalla, joka alkoi vuonna 2015. Valvonnan kattavuus on parantunut entisestään heinäkuussa 2016 alkaneen kaukovalvonnan avulla, joka on moninkertaistanut valvottavien alusten määrän.

Meriliikenteen energiatehokkuuden parantamisen ja kasvihuonekaasupäästöjen minimoinnin parissa riittää kuitenkin vielä työtä, koska suunnitellut päästövähennystavoitteet merisektorilla ovat haastavia.

– Erityisesti alusten pitkä elinikä, 25–30 vuotta, saa aikaan sen, että suunniteltujen päästöjä vähentävien teknisten ratkaisujen aikajänne on pitkä. Rikkirajan muutoksen suhteen asia on toisenlainen ja vaikutukset päästöihin ovat välittömiä, koska ne kohdistuvat suoraan alusten käyttämään polttoaineeseen rakennusvuodesta riippumatta, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Jukka-Pekka Jalkanen sanoo.

Mainos