Laittomasti maassa olevilla oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon

Maahanmuuton ministerityöryhmässä käsiteltiin toimenpidesuunnitelmaa laittoman maassa oleskelun ehkäisyyn ja hallintaan.

Suunnitelmaa on valmisteltu eri ministeriöiden kesken ja se keskittyy kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden laittomaan maassa oleskeluun.

Laiton maassa oleskelu on kasvava ilmiö, jonka seuraukset vaikuttavat useiden ministeriöiden hallinnonalojen toimintaan. Seuraukset näkyvät myös kunnissa ja järjestöissä.

Ministerityöryhmän käsittelyssä olleen suunnitelman sisältämät toimenpiteet ulottuvat kaikkien asianosaisten ministeriöiden hallinnonaloille. Ministerityöryhmä päätti vielä tarkentaa toimenpiteitä, suunnitelma on tarkoitus hyväksyä lopullisesti seuraavassa ministerityöryhmän kokouksessa.

Panostuksia tilannekuvaan ja palautuksiin

Toimenpidesuunnitelman mukaan laitonta maassa oleskelua seurataan aiempaa systemaattisemmin ja tilannekuva on kaikkien toimijoiden käytössä. Aiempaa kattavampi tilannekuva tukee viranomaisten toimintaa ja auttaa suuntaamaan toimenpiteitä.

Palautusten onnistumista edistetään jatkamalla neuvotteluja palautussopimusten laatimiseksi Afganistanin ohella myös Somalian ja Irakin kanssa. Sopimuksissa huomioidaan erityisesti mahdollisuus pakkopalautuksiin.

Palautusten onnistumista turvataan eri keinoin myös kotimaassa. Poliisi informoi maasta poistamispäätöksen tiedoksiannon yhteydessä vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta. Samalla varmistetaan, että myös muut viranomaiset ja järjestöt tarjoavat aktiivisesti vapaaehtoista paluuta tavatessaan luvattomasti maassa oleskelevia.

Maahanmuuttovirasto valmistelee vapaaehtoisen paluun edistämiseksi aineistoa valtakunnalliseen käyttöön sekä viranomaisille että järjestöille.

Oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon

Työryhmässä käytiin keskustelua myös laittomasti maassa olevien sosiaali- ja terveydenhuollosta. Laittomasti maassa olevien kohdalla kyseeseen tulee lähinnä kiireellinen, hakuhetkellä tarvittava välttämätön tuki. Tämä tarkoittaa esimerkiksi ruoan ja välttämättömien lääkkeiden hankintaa muutamiksi päiviksi.

Välttämättömien sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta sosiaali- ja terveysministeriö täydentää olemassa olevaa ohjeistusta. Samalla seurataan laittomasti maassa olevien hakeutumista kiireelliseen sairaanhoitoon.

Poimintoja videosisällöistämme

Terveydenhuoltolain mukaan julkisen terveydenhuollon on annettava kiireellistä hoitoa sitä tarvitseville.

Ohjeistusta toimeentulotuen myöntämisestä ollaan täydentämässä koskien laittomasti maassa oleskelevien oikeutta perustuslain mukaiseen välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, asiakkaan ohjaamisesta vapaaehtoisen paluun järjestelmään sekä vastaanottopalvelujen päättymisestä.

Laittoman työnteon valvontaa tehostetaan

Osana harmaan talouden torjuntaa seurataan ilman lupia tehtävää työtä. Työlupien valvontaa ja työnantajien informoimista laittomasta työnteosta tehostetaan.

Tämä tarkoittaa käytännössä esimerkiksi aluehallintovirastojen työsuojelutarkastusten siirtymistä entistä enemmän ennalta ilmoittamattomiin tarkastuksiin ja aiempaa useampiin eri viranomaisten yhteisiin työpaikkatarkastuksiin.

Laittomasti maassa oleskelevien koulutukseen ohjautumista tarkastellaan osana muuta tilanneseurantaa.

Pakolaiskiintiö ensi vuodelle 750

Samassa ministeriryhmän kokouksessa käsiteltiin toimenpidesuunnitelma vastaanottokeskusten ja niiden ympäristön turvallisuusuhkiin varautumisesta. Suunnitelman toimeenpanosta vastaa sisäministeriö.

Ministeriryhmä päätti myös tulevan vuoden pakolaiskiintiön kohdentamisesta. Pakolaiskiintiö ensi vuodelle on 750.

Sisäministeriö esitti pakolaiskiintiön kohdentamisesta siten, että syyrialaisia pakolaisia otetaan Turkista ja Lähi-idän maista Suomeen 530, kongolaisia pakolaisia eteläisestä Afrikasta 120 ja hätätapauksia ilman alue- tai kansalaisuusrajoitusta sata ihmistä.

Mainos