Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnalle torstaina. Uusi laki sisältää säännökset muun muassa Suomeen lähetettyjen työntekijöiden vähimmäistyöehdoista, lähettävän yrityksen ja työn tilaajan velvollisuuksista sekä lain rikkomisen seuraamuksista.
Lähetetyt työntekijät ovat työntekijöitä, jotka toisessa valtiossa oleva työnantaja lähettää tilapäisesti työhön toiseen EU-maahan tarjotessaan rajat ylittäviä palveluita. Suomessa lähetettyjä työntekijöitä on paljon esimerkiksi rakennusalalla.
Lähetettyjen työntekijöiden työehdot pysyvät ennallaan. Aiemmasta poiketen lakia kuitenkin sovellettaisiin myös julkisissa hankinnoissa.
Suomeen lähetetyn työntekijän työsopimukseen olisi edelleen sovellettava tiettyjä säännöksiä, jos ne ovat työntekijän kannalta parempia. Näitä ovat esimerkiksi työturvallisuuslaki, työterveyshuoltolaki sekä osa työsopimuslaista.
Kaikkien työntekijöitä Suomeen lähettävien yritysten olisi jatkossa tehtävä viranomaiselle ilmoitus työntekijöiden lähettämisestä. Ilmoitus tehtäisiin työsuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen tarkoituksena on parantaa valvonnan kohdentamista.
Rikkomuksista laiminlyöntimaksu
Lain rikkomisesta aiheutuvat seuraukset esitetään muutettavaksi kokonaan. Jatkossa lähettävä työnantaja tai työn tilaaja saisi lain rikkomisesta laiminlyöntimaksun. Laiminlyöntimaksu olisi vähintään 1 000 euroa ja enintään 10 000 euroa.
Työsuojeluviranomainen voisi määrätä maksun esimerkiksi, jos lähettävä yritys ei ole tehnyt ilmoitusta työntekijän lähettämisestä tai jos se ei ole asettanut edustajaa Suomeen. Tilaajalle voitaisiin määrätä maksu, jos tämä ei olisi avustanut viranomaista edustajan tavoittamisessa.
Laiminlyöntimaksut laitettaisiin toimeen myös muissa EU-maissa. Suomessa saatu maksu voitaisiin siis periä työn lähettäjältä myös toisessa EU-maissa.
Uuden lain on tarkoitus tulla voimaan 18. kesäkuuta. Työntekijöiden lähettämisen ilmoittamista koskevat säännökset ovat tulossa voimaan myöhemmin erikseen säädettävänä ajankohtana.