Suomalaisista 83 prosenttia palkansaajista sanoo, että työnantajalta saadut lahjat nostavat heidän työmotivaatiotaan.
Vain kolmasosa palkansaajista on sellaisia, jotka eivät tietoisesti lisää ripeyttään, vaikka saisivat työnantajaltaan lahjoja. Lahjoja halutaan ennen muuta kiitoksina työsuorituksista ja onnitteluina uramerkkipäivistä.
– Suomalaiset suhtautuvat työsuhdelahjoihin luterilaisesti, sillä lahjoja kaivataan ennen muuta osoituksina uutteruudesta ja etevyydestä. Lahjoja halutaan mieluiten kiitoksina työsuorituksista ja onnitteluina uramerkkipäivistä. Mieluummin yllätyksinä keskellä arkea kuin juhlapyhien ja tapahtumien yhteydessä. 53 prosenttia suomalaisista palkansaajista ajattelee niin. Työnantajan kannattaa siis suhtautua työsuhdelahjojen jakamiseen arvostuksenosoituksena, Delicardin Suomen brändijohtaja Laura Kuusela kertoo.
– Työmotivaation lisäksi lahjat pönkittävät sitoutumista. 62 prosenttia työntekijöistä näkee sitouttavan vaikutuksen tärkeimmäksi syyksi, miksi työnantajan kannattaa muistaa lahjoin. Joka viides kokee tärkeimmäksi syyksi yhteishengen nostatuksen, Kuusela lisää.
Kaikki haluavat joululahjan
Käytännössä kaikki tahtovat työnantajaltaan joululahjan, sillä joululahjaa odottelee 96,5 prosenttia palkansaajista.
Muista juhlapyhistä juhannus on ainoa, jolloin merkittävä osa näkee lahjojen jakamisen tarpeelliseksi. Palkansaajista 20 prosenttia ajattelee, että työnantajan tulisi muistaa juhannuksen tienoilla, kesälomien alkaessa.
– Joululahjat ovat selkeästi osa kotimaista työkulttuuria, ja suomalaiset odottavat saavansa työnantajaltaan joululahjan. Se näkyy niinkin, että valintatilanteessa vain 38 prosenttia valitsisi ennemmin pikkujoulut kuin joululahjan työnantajalta. Voi tästä kaiketi päätellä senkin, että työnantajat ovat onnistuneet joululahjahankinnoissaan. Ei ole ollut pelkkiä pehmeitä paketteja, Kuusela sanoo.
Työnantajalle kätevin vaihtoehto joululahjan valinnassa on antaa työntekijän valita itse. 60 prosenttia palkansaajista haluaa itse päättää, mitä saa työnantajalta joululahjaksi.
Ylipäätään suomalaiset työntekijät kokevat työntekijöiden syntymäpäivien huomioisen juhlapyhien huomioimista tärkeämmäksi.
Rahallinen arvo ratkaisee
Suomessa työnantajan arvostus työntekijöitään kohtaan vertautuu siihen, paljonko työntekijöille annetut lahjat maksavat. Yli puolet työntekijöistä näkee asian niin. Vain kolmannes on eri mieltä. Lopuilla ei ole mielipidettä puolesta tai vastaan.
Työntekijöistä 47 prosenttia kokee hyvän lahjan maksavan 51–100 euroa ja 31 prosenttia sanoo 101–200 euroa. Työnantajan näkökulmasta sata euroa on olennainen raja, sillä sen arvosta saa kullekin työntekijälle vuodessa jakaa lahjoja verovapaasti.
Työntekijöistä 52 prosenttia arvostaa eniten henkilökohtaista lahjaa. Vain neljä prosenttia arvostaa eniten työkaverien kanssa jaettavia lahjoja.
Tiedot selviävät Edenredin lokakuussa tekemän kyselytutkimuksen vastauksista. Kyselytutkimukseen vastasi 812 palkansaajaa Suomessa. Vastaajista 59 prosenttia on naisia, 40 prosenttia miehiä. Yksi prosentti on muunsukupuolisia tai ei halua kertoa sukupuoltaan.





