YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kehotti sekä Israelia että palestiinalaisia militantteja toimimaan maltillisesti, koska Lähi-idällä ei ole varaa ”toiseen täysimittaiseen sotaan”, kertoo BBC.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu totesi turvallisuusviranomaisten kanssa pitämänsä kokouksen jälkeen, että Hamasia vastaan on isketty kovaa Gazassa.
Jerusalem Post -lehden mukaan Netanjahu ei kuitenkaan kertonut, osallistuvatko maajoukot operaatioon.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ilmoitti olevansa valmis toimimaan välittäjänä tulitauon aikaansaamiseksi Israelin ja palestiinalaisen Hamas-järjestön välille.
– Yhdysvallat ovat valmis toimimaan vihollisuuksien lopettamiseksi, Barack Obama sanoi Benjamin Netanjahulle puhelimessa.
Obama ilmaisi huolensa myös konfliktin laajentumisesta ja korosti, että kaikkien osapuolien pitää tehdä kaikkensa siviilien suojelemiseksi ja rauhan palauttamiseksi.
Netanjahu sanoi aikaisemmin, että Israelin aloittama sotilasoperaatio etenee suunnitelmien mukaan ja uusia vaiheita on odotettavissa.
Myös Ranskan ja Venäjän presidentit Francois Hollande ja Vladimir Putin vetosivat tulitauon aikaansaamisen puolesta.