Lähes puolet nuorista kokenut poliisin kontrollia

Nuoriin kohdistuva kontrolli on lisääntynyt, vaikka heidän rikos- tai häiriökäyttäytymisensä ei ole kasvanut.

Noin 40 prosenttia 15–16-vuotiaista nuorista oli kokenut poliisin toimesta muun muassa paikalta poistamisen, laukkujen tai vaatteiden tutkimisen tai kiinniottamisen. Sama osuus oli kokenut vartijoiden ja järjestyksenvalvojien nuoriin kohdistamia vastaavia toimenpiteitä.

Tämä ilmenee tuoreesta väitöstutkimuksesta, joka tarkastelee nuorten luottamusta poliisiin ja yksityiseen turvallisuusalaan.

Puuttumistilanteet liittyvät usein nuorten vapaa-ajan viettoon, alkoholinjuomiseen tai rikosepäilyihin. Väitöksen mukaan poliisin ja vartijoiden kontrolli ei kohdistunut kaikkiin tasaisesti, sillä ammattikouluun suuntaavilla nuorilla oli enemmän puuttumiskokemuksia, vaikka taustatekijät oli huomioitu.

Tulosten mukaan myös puuttumistilanteissa voidaan edistää hyviä suhteita nuorten ja kontrollitoimijoiden välillä, mikäli vuorovaikutus on hyvää ja arvostavaa.

– Nuoret toivoivat poliisin ja vartijoiden olevan ystävällisiä, oikeudenmukaisia ja jopa empaattisia. Lisäksi nuoret arvostivat rauhallisuutta ja sitä, että heitä kuunneltiin. Liian kovat otteet ja aggressiivisuus heikensivät luottamusta, kertoo väittelijä Elsa Saarikkomäki.

Hän painottaa, että nuorten kunnioittavaan kohteluun on kiinnitettävä enemmän huomiota. Yleinen luottamus poliisiin on Suomessa korkeaa; silti nuorten ja poliisien kohtaamisia leimaa usein jännitteisyys.

Aineistona Saarikkomäki käytti yhdeksäsluokkalaisille tehtyä koko Suomen kattavaa nuorisorikollisuuskyselyä sekä Helsingissä kerättyä ryhmähaastatteluaineistoa. Haastatteluihin osallistui 14–17-vuotiaita nuoria pääkaupunkiseudulta.

Vartijoihin luotetaan poliisia vähemmän

Nuorten luottamus vartijoihin ja järjestyksenvalvojiin oli heikompaa kuin heidän luottamuksensa poliisiin. Nuoret arvostivat poliisin pidempää koulutusta ja vartijoita ammattimaisempaa käytöstä kohtaamistilanteissa.

Poimintoja videosisällöistämme

Vartijoiden koettiin toimivan usein epäystävällisesti ja vain häätävän nuoria kauppakeskuksista, mikä vaikeutti nuorten mahdollisuuksia käyttää kaupunkitilaa.

– Yksityisen turvallisuusalan kasvu on keskeinen muutos, johon ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota. Olisikin tärkeää panostaa vartijoiden koulutukseen, jotta heillä olisi paremmat edellytykset toimia nuorten kanssa, Saarikkomäki sanoo väitöstiedotteessaan.

Nuorta pitää kunnioittaa

Nuorten kohtaaminen kunnioittavasti ja arvostavasti on tärkeää puuttumistilanteissa, jotta nuorille muodostuu luottamuksellinen suhde aikuisiin ja konflikteilta vältytään.

Nuorilla oli väitöstyön mukaan myös hyviä kohtaamisia sekä poliisien että yksityisen turvallisuusalan toimijoiden kanssa. Nuoret kokivat, että poliiseilta ja vartijoilta saa tarvittaessa apua.

Työn haastavuutta ja puuttumistoimia esimerkiksi alaikäisten alkoholinkäyttöön ymmärrettiin, mutta tämän piti kuitenkin olla perusteltua.

Tutkimus muistuttaa myös, että kohtaamistilanteet voivat olla nuorille pelottavia.

– On tärkeää, että nuorilla on ympärillään luotettavia aikuisia, vaikkapa viime kädessä poliisit ja vartijat, joihin turvautua. Siksi on tärkeää kuunnella nuorten näkemyksiä, miten hyviä kohtaamisia rakennetaan. Heikko luottamus ja kokemukset epäreiluista tilanteista voivat lisätä riskiä yhteiskunnasta syrjäytymiseen, Saarikkomäki toteaa.

VTM Elsa Saarikkomäen väitöskirja Trust in public and private policing: Young people´s encounters with the police and private security guards tarkastetaan perjantaina 3. maaliskuuta Helsingin yliopistossa.

Mainos