Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen toteuttamasta Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) tuloksista.
Työkyvyssä on alueiden välisiä eroja. Eniten vaikeuksia eläkeikään asti jaksamisessa koetaan Etelä-Savossa, Kainuussa, Pohjois-Savossa, Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Pohjois-Karjalassa. Noin joka kolmas näiden alueiden asukkaista ei usko jaksavansa työskennellä eläkeikään saakka (30–33 %).
Sen sijaan Uudellamaalla vain viidennes (22 %) työikäisistä epäilee, ettei jaksa työelämässä eläkeikään saakka. Työkyvyssä ja eläkeikään jaksamisessa on lisäksi koulutusryhmien välillä suuria eroja kaikilla alueilla.
Joka toisen elämänlaatu on hyvä
Joka toinen suomalainen aikuinen kokee elämänlaatunsa hyväksi (53 %) ja itsensä suurimman osan ajasta onnelliseksi (49 %).
Uudellamaalla asuvista yli puolet (56 %) kokee elämänlaatunsa hyväksi, mutta Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä asuvista elämänlaatunsa kokee hyväksi viisi prosenttiyksikköä pienempi osuus asukkaista (51 %). Onnellisuuden kokemisessa merkittävin ero on rannikon naapurimaakuntien Pohjanmaan (45 %) ja Etelä-Pohjanmaan (53 %) välillä.
Sosioekonominen asema on vahvasti yhteydessä elämänlaadun kokemiseen: vähemmän opiskelleista alle puolet (48 %), mutta korkeammin koulutetuista lähes kaksi kolmannesta (62 %) arvioi elämänlaatunsa hyväksi.
Joka viides suomalainen eli yhteensä yli miljoona henkilöä on rahanpuutteen vuoksi tinkinyt ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä. Vähemmän opiskelleet tuntevat itsensä köyhiksi selvästi yleisemmin kuin korkeammin koulutetut (24 % -15 %).
ATH-tutkimus kartoittaa väestön elinoloja, hyvinvointia, terveydentilaa, elintapoja ja kokemuksia palvelujärjestelmästä. Vuodesta 2013 tutkimus on ollut valtakunnallinen, ja siihen osallistuu kahden vuoden aikana yli 150 000 suomalaista.