Lähes kaksi miljardia ihmistä on tuontiruoan varassa

Maapallon kyky ruokkia kasvavaa väestöään on rajallinen ja epätasaisesti jakaantunut.

Viljelyalan kasvattaminen ja tuotannon tehostaminen teknologiaa hyödyntäen puskuroivat ongelmaa, mutta monilla alueilla se ratkaistaan ruoan tuonnilla. Earth’s Future -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Aalto-yliopiston tutkijat ovat nyt ensimmäistä kertaa pystyneet osoittamaan laajasti yhteyden resurssipulan, väestöpaineen ja ruoan tuonnin välillä.

– Aiheesta on keskusteltu maailmalla pitkään, mutta näin laajaa yhteyttä ei ole aiemmin pystytty osoittamaan. Globaali analyysimme keskittyi alueisiin, joilla vesi on tuotantoa rajoittava tekijä. Tarkastelimme näitä alueita vuodesta 1961 vuoteen 2009 nähdäksemme, missä määrin kasvavaan väestöpaineeseen vastattiin ruoan tuonnin lisäämisellä, selittää tutkijatohtori Miina Porkka.

Tutkijat yhdistivät työssään mallinnettua dataa ja YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tilastoja ja huomioivat myös teknologian kehityksestä seuranneen tuotannon tehostamisen. Analyysi osoitti, että 75 prosentissa tarkastelualueista ruoan tuonti lähti nousuun oman tuotantokapasiteetin pienetessä.

Myös köyhemmät alueet turvautuivat tuontistrategiaan – mutta eivät aina onnistuneesti. Tutkimuksen mukaan noin 1,4 miljardin ihmisen ruokaturva on tuonnin varassa, ja lisäksi 460 miljoonaa ihmistä elää alueilla, joilla tuonnin kasvu ei ole riittänyt kompensoimaan paikallisen tuotantokapasiteetin rajallisuutta.

Kannattavia investointeja

Kansainvälinen ruokamarkkina on herkkä systeemi, jonka hinta- ja tuotantoshokit leviävät alkupisteestä riippumatta laajalle, ja heikentävät ruokaturvaa erityisesti köyhemmissä tuonnista riippuvaisissa maissa.

Oman tuotantokapasiteetin nostaminen voisi tutkijatohtori Joseph Guillaumen mukaan olla sen vuoksi kannattava vaihtoehto, vaikka se vaatiikin investointeja. Erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja Intiassa ruoantuotantoa on mahdollisuus tehostaa merkittävästi ja kestävästi esimerkiksi ravinteiden käytön tehostamisella ja paremmilla kastelujärjestelmillä.

Miina Porkka korostaa kuitenkin, että viime kädessä ratkaisut löytyvät muualta kuin tuotannon lisäämisestä.

– Ruoan tarpeen kurissa pitäminen on se avainasia. Väestönkasvun hillitseminen on siinä olennaisessa osassa, mutta tärkeää olisi myös tehostaa tuotantoketjuja esimerkiksi ruokajätettä ja lihansyöntiä vähentämällä. Ruokajätteen osuus kaikesta maailmassa tuotetusta ruoasta on neljännes, joten sen määrän vähentäminen on globaalisti todella merkittävä juttu, Porkka toteaa.

Mainos